Mikäs se nyt pahan tappais

Eli mie en oo kuolemas rintäsyöpään, ainakaan nyt vielä. Tiistaina kävin terveyskeskuslääkärillä ja ihan saman mutikan se bongasi kuin minä itekkin. Sain samantien lähetteen Mikkeliin mammografiaan.

Sain peruutusajan eiliseksi ja nyt on asia selkis. Joku on joskus valittanut, että mammografia sattuu, kun rintoja joudutaan litistämään niin paljon sinne levyjen väliin. Mie tietty kipuherkkänä ihmisenä jännitin ja manasin tätä naisen elämää, että kaikkea sitä joutuu kärsimään.

Ei sattunut yhtään. Piinaavinta oli käkkiä pukuhuoneessa ilman paitaa, kun odoteltiin, että onnistuivatko kuvat. (pukuhuoneessa oli peili... yäh mikä ruputissi... jouduin istuutumaan, etten näkisi) Patikanpuoleisesta rinnasta pitikin ottaa vielä yksi kuva eri kulmasta, jolloin tietty ajattelin, että nonni, siellä ON jotain...

Röntgenlääkäri oli paikalla, joten tuloksia ei tarvinut kauaa odotella. Siellä pukuhuoneessa päälle pukiessa kuului kuvien tulkintahuoneesta aika äänekäs "voi ei!" huuto, joka taas mielestäni tarkoitti sitä, että syöpä on löytynyt...


Hoitaja tuli hakemaan minut ultrattavaksi. Siellä se sitten selvisi, että patti on rasvapallukka. Phiuuuuuuu.
Rinnasta löytyi myös pieni kysta ja lisäksi kainalon imusolmukkeissa näytti olevan jotakin tulehdusmuutosta. Ei siis mitään syöpään viittaavaa.
Röntgenlääkäri oli sitä mieltä, että sen patikan voisi sieltä kuitenkin poistaa. Ei kiirettä.

Viikko oli aika raskas. Oma suhtautumiseni itseeni liittyviin asioihin ei ole sieltä positiivisimmasta päästä.
Vaikka toivon parasta, niin pelkään aina pahinta. Toisaalta se on ehkä järkeväkin tapa. Ei tule koskaan pudottua korkealta.

Täs kuvas en oo mie..

Paljon tuli haettua tietoa rintasyövästä ja sen eri hoitomuodoista. Mielenkiintoista asiaa.

Järkyttävää ja surullistakin tuli vastaan, kun hain rintasyöpään sairastuneiden naisten blogeja. Varsinkin Vasen rintani ja muuta sairasta sekä DG C50.9 Ja elämä sen jälkeen -blogit ovat viiltävää luettavaa.
Taas olisi niille kaukoparantajan kyvyille käyttöä.










Nyt tunnen itseni luopioksi, epäoikeutetuksi onnekkaaksi lehmänläjäksi, koska minä selvisin säikähdyksellä ja nuo nuoret äidit joutuvat kokemaan tuon kaiken.

Tosin elämässä ehtii vielä tapahtua vaikka mitä. Eloonjääminen on väliaikaista.
Varhaisen muodon Altzheimer jatkaa vaanimistaan...