Maanantain aivopieruja

Mistä näitä hulluja ideoita oikein tupsahtelee?

Kissanpissalootissa käytetty puupelletti hajoaa kivasti sahajauhoksi. Jotenkin siitä juontui idea, että mitä jos sekoittaisi purua paperimassaan. (siis puhdasta purua, ei kisunjätöstä ;)
Mielessä oli tavoite saada hieman rouheampaa pintaa.

Sitähän piti siis kokeilla, vaan voi ähverrys sentään. Ei siitä semmoista tullut kuin piti.


Sahanpuru lähinnä vaan värjäsi massan keltaisilla pilkuilla. Tuotosten kuivuminenkin saattaapi nyt kestää tavallista kauemmin.

Eilinen matruuna sai kaverikseen sienimummon.






Muutama naama-aihio tuli väännettyä ikäänkuin seinäkoristeeksi.







Purut tietenkin turposivat ihan valtavasti kostuessaan, eikä niitä kaikkia saanut mahdutettua yhteen massaan.

Siispä seuraava järisyttävä idis oli sekoittaa mössö pelkistä sahanpuruista ja liisteristä.

Woohou... aivan sama kuin olisi levitellyt löysää piparitaikinaa pellille.

Ei siis kantanut hetelmää sekään ajatus.

Väänsin vielä yhden ukkelin ihan tavallisesta paperimassasta,

ja heti veri mats petör resultat !

Äireen lisäksi joku muukin on tänään sotkenut =D

ITE-taiteilua

Tiijättekö, kukas se tässä paistettelee päivää?

 

No en kyllä tiijä minäkään, mikä matruuna se siinä möllöttää. Liekö taiteilijan omakuva...

Tälläinen vaan sormien välistä putkahti ja tuulettelee nyt itseänsä. Jahka kolttu on kuiva, siloitellaan pintaa ja  akka saanee väriä päällensä. Näitä tuli väännettyä muutama vuosi sitten enemmänkin, nyt tuli pitkästä aikaa kokeiltua. (aika hirviö.. ;))

Harrastuksia

Mie tahoin pienenä oppia soittamaan pianoa. Sepä ei vaan onnistunut, koska kuului ns.maksullisiin harrastuksiin ja "eihän sitä pimputusta jaksa kukaan kuunnella". Pappakin olisi kyllä suostunut ostamaan haitarin, mutta ei pianoa. Kyllä harmitti. (Pappaa taas harmitti, kun hän muutamia vuosia myöhemmin toi venäjän reissulta armottoman haitarinrohjakkeen ja kuvitteli tytön kiinnostuvan sitä soittelemaan. Ei kiinnostunu ei.)

Baletista ja taitoluistelusta sai vain haaveilla, samoin ratsastuksesta. Kuorolaulu oli ilmaista, joten yhteensä kahdeksan vuotta tuli joikattua koulujen kuoroissa.
Hiihtoa ja yleisurheilua sen sijaan olisi pitänyt harrastaa. Aikani jaksoin, sitten lopahti into...ja kunto.
Lentopallo oli mukavaa siihen asti, kunnes olisi pitänyt lähteä Pieksämäelle leirille. En päässyt mukaan, koska perheellämme oli kuulemma juuri silloin muuta menoa. Tuona leiriviikonloppuna muistan kävelleeni koulun pihassa ypöyksin ja vannoin mielessäni, että lopetan kaiken harrastamisen siihen paikkaan. Perheellämme ei ollut mitään "muuta menoa". Todellinen syy siihen, etten päässyt leirille mukaan oli äitini mielipide, että sinne mennään vain jannuja kyttäämään. Ikää miulla taisi olla silloin 11.

Tjuu. Vanhemmilla on taipumuksia projisoida lapsiinsa täyttymättömiä toiveitaan. Niinpä omien lasten kohdalla olen tuuppinut vanhempia tyttöjä soittamaan pianoa, harrastamaan taitoluistelua, käsityö- ja kuvataidekoulua. Ratsastamaankin yritin houkutella ja lentopalloa pelaamaan, mutta plaah, ei jaksanut tytyjä mamman toiveiden täyttäminen kiinnostaa. Harrastuksia jaksettiin kutakin n. 1½ vuotta.

Kas kuinkas sitten kävikään. Löytyi harrastus, josta äiti ei oikein jaksa innostua.
Molemmat tytöt kiinnostuivat jalkapallosta. Vanhempi jaksoi pari kautta, mutta nuorempi on nyt pelannut jo useamman vuoden ja vielä jaksaa vaan.

Myös kaksi vanhinta poikaa ovat saaneet osansa äidin hörsötyksistä. Aloitin aikuisratsastuksen ja samalla vein molemmat pojat ratsastuskurssille. Jatkokurssia oli turha edes harkita.
Myös poijjaat ovat nyt uponneet jalkapallon lumoihin. Agentti on enemmän kuin tyytyväinen.

Viime syksynä raahasin vanhan Casion kellarista tänne ylös toivoen, että joku siitä kiinnostuisi.
Hiphurraa! Vanhin pojista innostui ja harjoitteli biisin jopa joulupukille esitettäväksi. Silloin oli puhetta ihan yksissätuumin, että syksyllä, kun uudet kurssit alkavat, niin poika lähtee opiskelemaan pianonsoittoa.

Nyt on syksy.

Heti kello 11, kun kansalaisopiston ilmoittautuminen alkoi, ilmoitin sormet savuten pojan tunneille ja olin ylen tyytyväinen, kun saatiin paikka.
Vaan mitä kummaa...

- Ei kiinnosta, en mene.
- No menethän, ku oon sut ny ilmottanu.
- No en varmana mee! Ei kiinnosta!

Äiti kääntyy tuskastuneena seuraavaksi vanhimman pojan puoleen

- No siehän voit mennä sitte veikan tilalle
- Eikä! En mene. En varmana mene.
- No eiks se ois kiva osata soittaa?
- Ei siit oo mitään hyötyy
- No tytöt tykkäis ku vetäisit serenadit
- Hyi! En mene.

Huppista. Mitäs ny? Seuraavat pirpanat olivat aivan yhtä kiinnostuneita.

Elämää on vielä puolet jäljellä...

 MIE MEEN ITE!

Mamman tulevaisuuden toivo! Iha selkeesti on oikeaa otetta!!

(Toiseksi vanhin tyttö on oikeesti lahjakas piirtäjä. Männä viikolla heitin ilmaan toiveen taulusta. Parin tunnin päästä mie sain tämän:

Miten, MITEN??! mie saisin kannustettua sitä jatkamaan... )

Voisin HUUTAA!!

Toukokuun 11 päivä päättyi siis minun virkasuhteeni ja siitä lähtien olen ollut työtön työnhakija. Koska olin niin halavatun tyhmä, että otin käyttämättä jääneet 53 lomapäivää rahana, en ole tuolta ajalta oikeutettu saamaan työttömyyskorvausta. Plus siihen sitten se seitsemän päivän karenssi jatkoksi.

Koko kesä on mennyt ns. ilman omaa rahaa. Ainoa tulo on ollut lapsilisä. Lomakorvauksilla ei kovin montaa viikkoa eteenpäin pötkitty. Palkkatodistusta kerjäsin työnantajalta kolmeen kertaan, että saatiin joku summa ansiosidonnaiseksi päivärahaksi. Kuvittelin, että tuo yht.60 päivää on lusittu tämän kuun alkupäivinä.

Liitto erehtyi pari viikkoa sitten maksamaan minulle korvausta viideltä päivältä. Soitin sinne samantien, että nyt tais tulla virhe. Sain oikaisupaperit allekirjoitettavaksi ja lähetin ne viime viikolla takaisin liittoon. Takaisinhan se tottakai peritään seuraavista maksueristä.

Tänään tupsahti sitten tuo takaisinperintäkirje ja lisäksi toinen kirje, jossa selkis, että 53 päivän sijaan laskennallisia "lomapäiviä" mulla onkin 62. Mitä pirua???!

Puhelinsäkenet kuumaksi ja soitto liittoon, että wat? Noh, selitys oli, että päivät menevät harvoin yks' yhteen kun jotkun lellittellit ym. vaikuttaa siihen. Mulla oli oikeesti itkussa pitelemistä. Kiitos ja hei.

No prkl, missäpä tuo 9:n lisäpäivän kituminen enää tuntuu...

 UAAAAAAAAAGGGGGGHHHHHHH!!!!!

Yks keskiviikko vaan

Eilen käytiin taas Mikkelissä. Elliannalla oli neurologin ja fysioterapeutin 1vee kontrollikäynti.
Lievällä kiireellä taas aamulla lähdettiin, joten en ehtinyt vielä Sisua ja Siiriä ystävän luo hoitoon. Vannotin riiviökaksikkoa olemaan lääkärireissulla kunnolla, kun nyt mukaan "pääsivät".
Juujuu, ollaan me...

Vempuloiminen alkoi viiden minuutin odottelun jälkeen. Sairaalan käytäviä kontattiin eestaas karmean hihittelyn, hohottelun, tirskunnan ja kiljahdusten kera. Jättilegopalikoista kasattiin itseään korkeampaa tornia keskelle käytävää ja kiikkuheposelta kiskottiin suitset irti. Tellussa pyörivä lastenohjelma ei jaksanut kiinnostaa.

Päästiin hoitajan vastaanotolle ja siellä sattui muistumaan mieleen Siirin päässä oleva punkinpurema. Puremakohtaan on jäänyt nystyrä, jota tyttö pyytää silloin tällöin katsomaan ja valittaa, että se on kipeä. Ihottumaa ei ole ympärillä näkynyt, mutta hentoa, sentin läpimitaltaan olevaa punoitusta kohouman ympärillä on koko ajan ollut.
Hoitaja käski näyttää puremaa lääkärille.

Elliannalla on kaikki niin hyvin kuin vain voi olla, jatkokontrollikäyntejä sairaalaan ei tarvitse enää tehdä.
Näytettiin sitten lääkärille myös Siirin punkinpuremaa ja olen todella yllättynyt, miten auliisti neurologi otti asian hoitaakseen. Hän soitti monta puhelua tavoittaakseen ihotautilääkärin konsultaatioon ja jäi vielä selvittämään asiaa, kun me palasimme hoitajan luokse.

Eltsu sai vielä lähetten veren hyytymisarvoja mittaavaan verikokeeseen ja ihotautilääkärin suosituksesta Siiri sai lähetteen borrelioosivasta-ainekokeeseen.

Tässä vaiheessa vinguttiin jo nälkää, janoa ja "milloin me lähetään täältä pois". Labran vastaaoton hoitaja oli tauolla ja jonossa odotellessa Siiri ja Sisu kiipeilivät lasiovien metallitangoissa. Kun kielsin, vaihdettiin vain ovea. Muita jonottajia nauratti.

Siirin näytteenoton aikana Eltsu tyhjensi miun lompakon pitkin labran lattiaa. Sinne lensi myös viiskymppinen, jolloin Sisun silmät laajenivat ja poika totesi hämmästyneenä, että "Höö, äiti! Et sinä voi olla köyhä, kun sun lompakossa on viidenkympin seteli!" Saatinpahan labran sairaanhoitajatkin hymyilemään.

Koska olin uhkailulahjontakiristysmetodia käyttäessäni luvannut, että jos nälkäjano-renkutus loppuu, niin käydään sairaalan kanttiinissa imaisemassa limut. Näin tehtiin. Taistelu käytiin kassajonossa, kun suostuin ostamaan vain yhden limun puoliksi, kummatkin saivat sentään omat hevosenkenkäviinerit. Itelleni en raaskinut ostaa mitään. Loppuinlopuksi kumpikaan ei jaksanut syödä viinereitään ja limustakin jäi äireelle juotavaksi puolet.

Käytiin kylässä parasystävällä, saksalaismarketissa kaupassa ja tultiin kotio. Olin unohtanut, että futispimulla on peli Valkealassa ja olin lupaillut kyytiä. Eihän siinä sitten muu auttanut, kuin lähteä ajamaan.

Pelin ajan lymyilin Eltsun ja riiviökaksikon kanssa Kouvolassa opiskelijatytön kämpillä. Pikkasen pisti huolestuttamaan, että siellä oli menossa masispäivä. Yritin kysellä syytä, mahdollisia sussuhuolia, mutta eihän mulle mitään kerrottu. Onneksi viikonloppuna typsy tulee tänne.

Takaisin Mäntyharjussa olimme vähän ennen yhdeksää. Ajoa päivälle kertyi n.250km.
Kotona odotti koiran pissalammikko makkarin matolla.

Mitää ei ehi

Ainakaan päivittää blokia, saati lukea muiden juttuja. Yh-viikko nääs, taas.

Kouluja on käyty maanantaista lähtien. Tarkoitus oli saattaa Sisu eskariin joka päivä kävellen, vaan kuinkas menikään viikko? Pah, autolla mentiin mennen tullen tuo alle kilometrin matka. Parina iltana on pitänyt heittää 14-vuotiasta vähän pidemmille pelireissuille.
Ensimmäinen vanhempainilta oli heti tiistaina. Se olikin ensimmäinen kerta kun vanhempainillassa itketti. Eräs koulun pikkuoppilas sairastaa leukemiaa ja saa nyt kotiopetusta. Kyynel jos toinenkinhan siinä karkasi. Tilanne on pienen pojan kohdalla kuulemma kuitenkin nyt hyvä.

Meillä oli ammatikoulun kokkiluokalla poika, Marko, joka oli pienenä sairastanut leukemian ja parantunut siitä. Eräänä päivänä hän valitteli huonoa oloa, eikä tullut kouluun seuraavana päivänä. Marko oli joutunut sairaalaan. Leukemia iski takaisin. Ei mennyt kovin montaa viikkoa, kun suruviesti tuli. Hautajaiset olivat meille nuorille kova paikka.

Keskiviikkona kävin ilmoittamassa Siirin seurakunnan perhekerhoon. Neidolla on ollut pikkasen orpo olo täällä kotona, kun seurana on ollut vaan äippä ja pikkusisko. Tietäähän se minulle taas lisää roudaamista edestakaisin, mutta onneksi on tuo Kosla. Ilman autoa ei kerhoilut onnistuisi, eli ihan turhaan siis haaveilen autottomasta elämästä.
Seurakunnan toimistossa oli tosi kiva työntekijä. Hän ehdotti meille myös perhekerhoa, mutta tyrmäsin ajatuksen, koska tunsin olevani liian vanha sinne pari-kolmekymppisten nuorien äitien joukkoon.

Mietin asiaa pari yötä. Aika eristyksissähän mie täällä olen, kun en edelleenkään tunne ketään paikkakuntalaisia. Oon kyllä tosi huono tutustumaankaan. Smooltoolkki ei oikein suju.
Niinpä sittenkin soitin perjantaina perhekerhoon ilmoittautumispuhelun.

Iltapäivällä tapahtuikin sitten jotain hassua. Olin juuri hakenut postista meandin paketin ja soviteltiin lasten kanssa uusia paitoja. (No mulle mikää ollu hyvä, joudun lähettämään tunikat takaisin) Kämppä oli hyrskynmyrrskyn normiasussaan (voi hävetys taas) ja me vähissä vaatteissa, kun ovelta kuului koputus. Siellä oli se kiva seurakunnan toimiston työntekijä. Jostakin tilaisuudesta oli jäänyt tähteeksi lihakeittoa ja siinä sitä nyt oli purkeissa meille tarjolla.

Mie menin vähän hämilleni. Oltiinhan me juteltu siitä minun lehtikirjoituksesta ja työttömyydestä, mutta en arvannut, että meistä saa nyt sen kuvan, että ollaan ruoka-avun tarpeessa.
Siis oikeestihan me kyllä minun tämänhetkisten olemattomien tulojen perusteella oltaisiinkin, mutta onneksi tuo Agentti nyt sentään jotain tienaa.
Kiitollisena vastaanotin keitot ja tungin pakastimeen. Serkun tuoma leipäsatsi onkin huvennut siihen tahtiin, että sinne taas mahtuu.

"Kotiäidinralli" jatkuu jälleen huomenna. Mitää kuviakaan täs oo ehtiny ottamaan.

Viikonloppuna

Eilen oli Tykkimäki-päivä. "Kaikkien Agenttien oma ammattiyhdistys" tarjosi jäsenilleen kunnon perhepäivän. En edes muista monesko vuosi peräkkäin tapahtuma tarjottiin, mutta useasti ollaan mukana oltu. Heti portilla laskettiin, että taas säästyi 160 euroa, kun ei itse tarvinut ostaa rannekkeita. Hyvä ilma, hyvä päivä. Miekin uskaltauduin laitteisiin, semmoisiin lällyihin.

 Eltsua vähän jännitti


Tänään käytiin pesemässä olkkarin matto, joka haisi tyrmäävälle roikuttuaan kuukauden ulkona mattotelineellä. Suihkutin sen kauttaaltaan etikkaliuoksella hajun neutraloimiseksi. Pyykkipaikalle ajettiin auton ikkunat levällään, mutta silti ipanoiden piti pidellä nenäänsä. Pesuun käytettiin sekä mäntysuopaa, että nestemäistä bioluvilia. Hyvin tuo pesuohjeen mukaan mattopesulassa pestävä matto vesipesun kesti. Taas säästyi läjäpäin roposia. Nyt on enää ongelma saada se nopeasti kuivaksi.

Tulipa myös plärättyä Joka kodin Suurta lakikirjaa. Sieltä, julkisen hallinnon osiosta, löysin lainalaisuusperiaatteen, jonka mukaan : "Virkamiehen on aina kyettävä perustelemaan päätöksensä. Perusteluiden tulee viime kädessä perustua lainsäädäntöön, ja ne on myös saatettava asianosaisen tietoon, jotta hän voi reagoida mielestään virheelliseen päätökseen. Asianosaisen ei kannata tyytyä pelkkään ylimalkaiseen viittaukseen hallinnon sisäiseen käytäntöön tai määräykseen. Yhteys lainsäädäntöön on käytävä perusteluista ilmi. Mikäli päätöksen perustelu ei tyydytä yksityistä henkilöä, hän voi vaatia lisäperusteluita tai perusteluiden selvennystä. Päätöksen perustelemattomuus oikeuttaa jo tekemään kantelun esimerkiksi oikeusasiamiehelle."

Kantelu lähti eteenpäin.

Joskus yläasteella olin noheva yhteiskuntaopissa. Poliittiset ja lainopilliset asiat luontuivat. Toisinaan käväisi mielessä, että olisi kiva olla lakimies.

Voi janitajanita, mikset tuohon ajatukseen tarrannut?

No voihan berse, ei voi muuta taas sanoo

Tänään se oli sitte lehessä, miun kirjotus. Otsikko oli rustattu uuteen kuntoon, eräs keskeinen kappale poistettu ja minun nimi deletoitu kokonaan.

Kai tää klikkaamalla suurenee?

Tuo vastine nyt ei vastannut yhtään mihinkään.

Meillä ei ole enää kuin yksi koira. Keskiviikkoisella vierailullaan bestikseni sai käteensä vekin ja rähinät päälle. Eilenaamulla kävi eläinlääkäri ja tuli tänään piikkien kanssa uudelleen.

Pinsupoika is gone.

Aktivismia

Huuh, aamusella soitin eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian neuvontalakimiehelle tuosta kotihoidontuen kuntalisäasiasta.
Kanslialla on kuulemma hyvin vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa kuntien budjettioikeuksiin, joihin tämä asia ilmeisesti liittyy, mutta lakinainen oli sitä mieltä, että kantelun voisi silti tehdä ainakin kunnan herättelymielessä. Lakinaisen sivulauseesta nappasin sanat kuntalaisten yhdenvertaisuus...

Aamupäivä meni kieli poskessa kantelua tuhertaessa. En saanut sitä vielä valmiiksi, sillä onnekseni eräs bestisystävistäni tuli pitkästä aikaa kyläilemään. Sain purkaa tuntojani ja verenpaineetkin siinä sivussa ehkä vähän laskivat ;)
Olen näet kahtena viime yönä valvonut useita tunteja asiaa vatvoen.

Tänään sitten pälkähti päähän, että mitäpä jos lisäksi järjestäisin kunnantalon eteen oikein yhden naisen mielenosoituksen!  Siinäpä tönöttäisin iso banderolli toisessa kourassa ja toisessa heiluttelisin kolmen lapsen päivähoitoanomuksia. Karjuisin mekafooniin iskulauseita "Alas sortovalta!" "Työttömien kyykytys loppuu tähän", "Hoida pyrokraatti ite mun lapset! Ja ihan ilmatteeks!" ...
Muita hyviä ehdotuksia iskulauseiksi otetaan vastaan.
Lapset voisivat jakaa vetoomuksia ohikulkijoille ja vaikka ohimennen kerjätä ja näyttää muutenkin surkeilta.
Paikalle voisi kutsua vaikkapa alueuutisten toimittajan tv-kameroineen päivineen. Illalla sitten kyynelehtisin tellun välitysellä surkeaa kohtaloani  koko etelä-savolaiselle kansalle.

Mäntyharjussa on meneillään sähkötolppien yt-neuvottelut

Jotenki yt-olo mullakin...

(yrmeä työtön, yleinen tyhmyri, yks tampio, ylen turha jne.)

Yleisönosastokirjoitus

(tämän lähetin tänään Pitäjänuutisten toimitukseen, kun kävi niin korpeamaan...)

Köyhää äitiä kyykytetään Mäntyharjussa

Muutimme vuosi sitten pääkaupunkiseudulta tänne Mäntyharjuun. Mieheni työpaikka sijaitsee naapurikunnassa ja täältä Mäntyharjusta sattui löytymään kuusilapsiselle perheellemme tarpeeksi iso talo. Heti muuton jälkeen perheemme lapsiluku kasvoi vielä aidolla paljasjalkaisella mäntyharjulaisvauvalla.

Koska oma virkani jäi pääkaupunkiseudulle, irtisanouduin keväällä äitiysloman päätteeksi, koska 258 km:n yhdensuuntainen työmatka tuntui ylivoimaiselta. Oman alani töitä ei tällä seudulla liiemmälti ole, mutta työhönpaluullani ei toisaalta ole kiire, koska paljasjalkainen mäntyharjulaisvauvamme täytti vasta vuoden.

Olin oikein iloinen, kun sain kuulla, että uusi kotikuntamme tukee lasten kotihoitoa kuntalisän muodossa tämän kuun alusta kokeiluluontoisesti puolentoista vuoden ajan.

Ilo vaihtui kuitenkin tyrmistykseksi, kun tavasin tuen myöntämisen ehdoista, että ilman työsuhdetta oleva vanhempi ei kuntalisää saa, vaikka hoitaisi lapsiansa kotona kotihoidontuella.

Tarkistin vielä asian soittamalla varhaiskasvatuksen ohjaajalle. Tuomio oli tyly, asia on näin ja kun kysyin, että miksi ihmeessä työsuhteeton vanhempi on rajattu kuntalisän ulkopuolelle, niin vastaus oli, että johonkin ne on ne linjaukset vedettävä, ketä tuetaan ja ketä ei.

Mielestäni tätä linjausta ei ole nyt oikein ajateltu loppuun asti.

Eikö kuntalisän tarkoitus ole nimenomaan pyrkiä säästämään kunnan päivähoitomenoissa? Mitä väliä vanhemman statuksella on, oli sitten työsuhteellinen, työtön tai vaikka työssäkäyvä, jos pystyy järjestämään lastenhoidon kotioloihin?

Millä perusteella työttömän äidin suorittama omien lastensa hoito on vähempiarvoista, kuin työsuhteessa olevan?  Mikä luokkajako tässä on meneillään? Tämä ei kerrassaan mahdu oikeustajuun. Eiköhän nimenomaan työttömän vanhemman lapsiperheessä raha tulisi tarpeeseen.

Tietääkseni subjektiivinen päivähoito-oikeus on vielä olemassa, joten pitääkö minun nyt hakea kunnallista hoitopaikkaa näille kolmelle alle kouluikäiselle lapselleni vain näyttääkseni linjausten tekijöille, mitä se kunnalle tulee maksamaan, jos työtön äiti ei hoidakkaan lapsia kotonaan, kun ei saa tuota 200 euron kuntalisää? Työttömältä tuskin saa edes perittyä täysiä päivähoitomaksuja.

Kepulikonsteja tuon lisän saamiseksi toki on, esim hakeutua kouluun tai työhön ja samantien jäädä lakisääteiselle hoitovapaalle, mutta kukapa sellaisesta tykkäisi, ei työnantaja ainakaan.


Terveisin hyvin närkästynyt tuoreehko Mäntyharjulainen
Janita Salmela

8.8 88

Mummulla on tänään synttärit, 88 vuotta. Vähältä piti, ettei tätä päivää nähty.

Mummuhan on tähän asti asunut yksin maalla, melko keskellä ei mitään. On siinä muutama naapuri lähistöllä, mutta eipä juuri muuta. Hoitaja on käynyt kolme kertaa viikossa katsomassa, että kaikki on okei.
Nyt kesällä äitini sai  aikaan päätöksen, että mummu lähtee palveluasuntoon. Muuton piti tapahtua tässä elokuun alussa.

Toissa viikolla soitin mummulle, että "jaa, joudut sitten lähtemään?" Mummu valitteli huonoa oloa. Oli saanut antibioottikuurin ja paksi oli heittänyt pahasti ruikalle. Eipä sitä puhelimessa osannut tajuta, miten pahasti.

Mummun lähtö maalta hoitui ambulanssikyydillä. Ripulointi oli ollut niin rajua, että mummu oli pahasti kuivettunut, jalat eivät kantaneet, eikä kieli liikkunut suussa.
Tietyt tahot olivat jo varmoja, että se oli mummun viimeinen kyyti.

Sairaalassa mummu joutui tietenkin tiputukseen ja myös eristykseen, ja on nyt onneksi toipunut entiselleen.

Ehkäpä palveluasuntoon muuttaminen tässä vaiheessa on jo hyväksi, onhan mummu siellä sitten jatkuvan huolenpidon piirissä, niin ei ainakaan vastaava pääse toistumaan.

Minun mummuni, se ainoa, koska isän puolen mummoahan en oikein oppinut tuntemaan, on pyyteetön ja vaatimaton ihminen, joka palveli miestään lähes 60-vuotta, hoiti lapsenlapset nurisematta ja on katsellut kahden tyttärensä ailahtelevaista elämää välillä varmaan surullisenakin.

Vanhimpana lapsenlapsena ja paljon mummolassa aikaa viettäneenä tunnen haikeutta. Mummolaa maalla ei enää ole. On vain tyhjä talo. Pahin isku oli tietysti papan kuolema viisi vuotta sitten keväällä ja siitä lähtien mummola on toiminut tavallaan tekohengityksellä. Papan poismenoon loppui mummolan avoimet ovet. Alkoi äitini hallintakausi ja kun meidän välimme ovat lopullisesti kuolleet, niin mummolassa käyntikään ei ole enää ollut luontevaa.
Minun on vaikea ymmärtää, miten mummolassakäynti onkin vain perinnön- ja testamentin kyttäystä.
En kyllä tiedä ketään toista äitiä, joka olisi lapsestaan tuollaisia ajatellut ja tuollaiset paskapuheet (serkkuni kyttää kuulemma myös...) pitäisi tietysti osata tunkea huussinreijjästä alas, mutta joskus vaan sontakattilaankiin lisätään liikaa tavaraa ja keitos kiehuu hellalle. Ikävää, että tässä tapauksessa mummu on se kyökkipiika, joka hellaa on joutunut putsaamaan.

Serkkuni kertoman mukaan mummolan vintillä on valkoinen puusohva, jonka mummu haluaa antaa minulle. Uskaltaakohan sitä edes hakea?

Maan päällä paikka yksi on...

No nyt on hilloo!

Enpä oo ennen hilloja keitellyt, mutta nyt sujahti pari litraa karviaisia tölkkiin. Hillosokerin kanssa hilloaminen oli helppoa kuin heinänteko, vaan onhan makiaa, huh. Hintaa kolmelle purkilliselle 1,90e.

Tekisihän näitä enemmänkin, pari samanlaista satsia puskista vielä saisi, mutta kylmäsäilytystila loppuu kesken, eikä tuo tikkelperihillo oikein näytä tenaville maistuvan.

Olen vähän sillä silmällä vilkuillut naapurin punaherukkapensaita, että eikö niitä kukaan meinaa poimia.

Sitten luin uutisista, että herukkasato alkaa olla nyt parhaimmillaan...

Siis öh öhöm... tuota noin.. meillä on herukat maanneet pakastimessa jo ainakin kaks viikkoa. Ei pirhonen! Ollaanko me poimittu ne ihan liian aikaisin! :D

Pakastimesta löytyy nyt kolme ämpärillistä mustikkaa, 10 kiloa mansikkaa, (no osa niistä on kyllä keritty jo syömään) hyllyllinen punaherukkaa... ja yksi lokeroväli Agentin omia talvivarastoja ... nuuskaa...

Hyi helevata! Pakastustilan törsäystä, sanon minä! Vaan mikään valistus (jäkätys) ei mene perille sen mustan sonnan eliminoimikseksi tästä taloudesta. 

Serkkutyttö toi meille eilen suurperhesatsin leipää. Sillä täyttyi yläkerran pieni kaappipakastin. Toivotaan, että se saadaan tyhjäksi ennenkuin puolukat kypsyvät :)

 Meissä jokaisessa asuu pieni hamsteri

Tämän hamsun kasvihuoneen sadosta ei vaan taida hamstrattavaksi olla. Keväällä kuvittelin, että koko kesän siivuttelen oman sadon tomaatteja aamiaisleipien päälle. Ja hah! Ensimmäinen pikkiriikkinen terttutomaatti sujahti summuun vasta tänä aamuna ja jos tomskut tällä tahdilla kypsyy, niin ne olisivat punaisia ehkä jouluun mennessä... 

En vissiin uskaltanut tarpeeksi ronskilla kädellä varkaita taltutella, joten puskat ovat ilmeisesti liian tuuheita.

Viherpeukku on kyllä ny keskellä rystysiä.

Hän oli siiiiis prissessa kuuskytviiis...

No eikäku Ellianna 1 vee!!

Eilenhän tuo suuri päivä oikeasti oli, mutta kekkerit pidettiin tänään, kun kummit pääsivät paikalle.
Synttärisankarin päivä ei alkanut eilen kovin hyvin, kun pienet vikkelät sormet osuivat silitysrautaan ja etu-ja keskisormenpäihin tuli aikamoiset rakkulanmollukat. (Grrrrh, ai että mie oonkii aina inhonnu pyykin silittämistä!)

Lahjaksi tuli vino pino vaatteita ja pari pikku kirjaa. Kummeille esiteltiin pieniä askelsarjoja ilman tukea.

Kakun koristelin ensimmäistä kertaa vaahtokarkkifondantilla.
Alkuvaikeuksien jälkeen (tarttui aika tiukasti sormiin) tulos ihan jees.

Kynttilän puhaltaminen ei vielä onnistunut, sen sijaan lähellä oli, ettei pieniin sormiin tullut lisää rakkuloita...

Rakas pieni kultahani söpöliini mussukka

Älypäät

Meillä sattuu harvemmin (onneksi!) jotain sellaista, että tenavat keksisivät tehdä jotain emähölmöä. Tänään sitten pirpanakaksikolla välähti. Itse olin Eltsun kanssa tässä sisällä ja ulkoa kuului iloinen 4 ja 6-vuotiaan leikki. Yleensähän kaikki on siis hyvin, kun kuuluu meteliä ja sen laadusta pystyy kyllä päättelemään mitä ollaan tekemässä. Nyt petti mamman mekastusvaisto.
Onnekseni tuota pienintä rinsenssaa jotuu hakemaan milloin mistäkin kaikkea pikkurojua imeskelemästä, ja siinä samalla satuin ikkunasta ohimennen huomaamaan, mitä pihalla oli meneillään.
Siellä laskettiin mäkeä.... Minun autoni katolta!

Nelivuotias seisoi keskellä kattoa ja oli ilmeisen ihastuksissaan, kun katto antoi myöden pienille pompuille. 6-vuotias oli juuri tuulilasin kohdalla kiipeämässä ylöspäin.

Taisin karjaista aika kovaa, koska molempien katseet kääntyivät ikkunaan päin ja Eltsu pärähti pelästyneeseen itkuun. Ihmeen ketterästi tyttö pääsi katolta alas.

Oli ollut kuulemma pienemmän idea. Pieni pinkki polkupyörä oli ajettu eturenkaan viereen astinlaudaksi, muuten konepellille ei olisi ylettänyt kiipeämään.

Tällä kertaa en tuntenut hetkeäkään huolta lapsien puolesta, vaan lähinnä auton, ja varsinkin sen vasta viime joulukuussa uusitun tuulilasin.
Onneksi nuo pikkuvintiöt ovat vielä sen verran kevyitä, että jaappanialaisuudesta huolimatta Koslan pellit kestivät lommoutumatta. Maalipinnassa näkyy pienien kenkien jättämät luistonaarmut kun oikein peilaa.
Tuulilasiin oli myös jäänyt kengistä jotain viiruja, jotka onneksi lähtivät hankaamalla pois.

Phiu.

Pyllymäki

Ryyppään koko talven

...Sillä nyt on mitä kitusiinsa vetelee! Semmoinen mukava yllätysämpäri ilmestyi kotiovelle. Pakastustusrasiatkin loppuivat kesken, vaan eipä hätää. Tulipa näillekkin kaapintäytetuoppiloille käyttöä.

Tänään sain vihdoin lähetettyä palkkatodistuksen työttömyyskassaan. Sinne eivät kelvanneet minun verkkopankista tulostamani palkkakuitit, vaan piti pyytää oikein palkanlaskijan kirjoittama todistus.
Sitä joutuikin, jippijaijei, odottelemaan yli kuukauden. Pari kertaa piti perään soitella, että missä viipyy. Torstaina se viimein putkahti postilaatikkoon ja kas, eihän siinä sitten edes ollut sitä nimenomaista pyydettyä tietoa minulle maksetuista lomakorvauksista, huoh.
No, liittoon sen kuitenkin tuuppasin menemään, vaikka tiedänhän minä sen jo nyt, että uusiksi meni, eikä päivärahapäätöstä kuulu eikä näy.

Sitten pikkuinen ilmoitusasia: Mie ooon.... TYHYMÄ!!!
Koko kesän olen kipristellyt odotellen ansiosidonnaisia päivärahoja.
Toukokuun kolmastoista tuli miun viimeinen tili. Otin, tyhmätyhmätyhmä, pitämättä jäänet lomani rahana, 53 päivää. No myönnettäköön, että tili oli siitä syystä melko muheva.
Kuvittelin, tyhmätyhmätyhmä, että karenssin jälkeen (jota sain vain normi 7 pv, koska irtisanoutuminen oli perusteltu) alan saamaan normaalisti työttömyyskorvausta, jos ei nyt sitten mitään kesäjobia ilmaannu.

Hah! Tuolta 53 päivän ajalta en ole oikeutettu rahaa saamaan. Siihen kun lisätään seitsemän päivän karenssi, niin rahattomia päiviä kertyy 60. Työttömyyskorvausta maksetaan viideltä päivältä viikossa. Omien laskelmieni mukaan tuosta "kakusta" siis lusitaan viimeistä päivää... huomenna.

Lyhyeksi jäi siis ilo "karenssittomuudesta" ja tämähän paljastui minulle vasta pari viikkoa sitten. Hätäpäissäni hain kotihoidontukea. Hakemukseni ei tietenkään ehtinyt heinäkuun lopun maksuerään, vaan tulee vasta tämän kuun viimeinen päivä.
Kirosana.

Jos olisi joku hoitopaikka lapsille, niin lähtisin pariksi viikoksi keräämään marjoja myyntiin... Kirosana.

Aaaaaah!!

Nyt kelpaa! Tänään heitettiin Mikkelin-reissu. Tiia osti kesätyörahoillaan itselleen uuden tietsikan ja mie sain viimenään tähän omaan masiinaani uuden laturin. ( Ite siis maksoin, omilla kesätyöttömän tienaamattomilla rahoillani) Nyt on olo vähän semmoinen, kuin valtavan pissahädän jälkeen vessaan päässeellä. Johan helpotti.. ainakin laskujen maksu. Olipahan melkomoista tihrustamista kännykällä näpytellä.

Pläjäytän tähän kuvakollaasin osasta meidän kesän jutuista.

Kuvissa:

* HopLop-reissu Jyväskylään. Minut yllätti, miten valtavan innoissaan pieninkin oli sisäleikkipuistossa!

* Sisävesiristeily Saimaalla. Siirillä (4v) oli hauskaa. Muilla sitten ei.

* Uusi uima-allas. Kiva tyhjentää 1000 litraa vettä altaasta, jonka pohjassa ei ole tyhjennysproppua...

* Sisu täytti 6 vuotta. Kakkutaikinaankin tuli vaahtokarkkeja ja kuorrutteeseen kahvijukurttia ja vaniljarahkaa. Mielenkiintoista, uutta ja erilaista, mutta enpä tiedä, kokeillaanko tätä enää uudestaan.

*Suklaakirsikkapuu, marjat söi joku muu.

* Puu puu puutiainen! Ensimmäinen hyökkäys meidän perheen ihmisasukkien kimppuun. Tuli kiire apteekkiin. Punkkirauta on punkkipinsettejä  huomattavasti parempi väline näiden pikkuhirviöiden irrotteluun. Jaiks!


Että semmosia. Tästä jatkamme kohti syksyä. Kylmähän tuolla ulkona tänään jo olikin.