Kyllä nolottaa

Katsottiin tiistai-iltana tanskalaiskomediaa Kyllä nolottaa. Tämänkertaisessa jaksossa Frank meni rauhassa piereskelemään kellariin, mutta tietenkin muut ilmestyivät samantien paikalle ja haistoivat kauhean hajun. Haju leimattiin homeen hajuksi ja Frankin avovaimo Mian siskon asuntokaupat menivät myttyyn.

Keskiviikkoaamuna alkoi perhekerho. En mie siellä vanhin äiti ollut.
Oli ihan jees meininki. Meillä oli omat eväät mukana, kun ei tiedetty, että tarjolla on kahvia, mehua ja pullaa seurakunnan piikkiin. Kerran kuussa käydään kuulemma syömässä, jolloin sapuskasta maksetaan vapaaehtoinen maksu, jolla tuetaan kolumbialaista kummilasta.
Ellianna oli varsin innoissaan kerhoilusta, siinä menossa ei paljon äitiä kaipailtu. Heti alkuun tuli kuhmu otsaan, kun esittelykierroksen aikana neiti muksahti matalan penkin päästä nassulleen lattiaan. Askarreltu nimilappu järsittiin heti uuteen kuosiin. Sylissä ei viihdytty loppuleikinkään aikana yhtääen, vaan livettiin vähän päästä omille teille.
Äippä sai liikuntaa.

Niin siinä sitten vaan kävi, että viimeisin Eltsun perään tehty nousu tuolista oli himppasen turhan sähäkkä.
Peräpäästä kuului paha narahdus.

Ou dääm. Kehtaanko mie enää mennä koko kerhoon?

Tiistaina 6.9

Siirin kerho alkoi tänään. Kyllä sitä on odotettukkin. Uutta reppua raahattiin eestaas koko viikonloppu. Välillä se piti jo viskata eteisen ylähyllylle kaniin, kun sillä paiskattiin veikkaa kipiästi päähän.
Reippasti typy sinne kerhoilemaan jäi ja lähti yhtä reippaana kotiinkin.

"Väliajalla" käytin Jaska-kissan eläinlääkärillä. Kollerolta poistettiin hammaskiveä ja päälle tuli antibioottikuuri pahan ientulehduksen takia. Lasku "vain" 85 euroa +lääke. Voi jösses, mitä taistelua voi olla lääkkeen antaminen kissalle! Meni se mönjä ainakin sitä elukkaa päin...

Koulusta kotiutui innokas sienestäjä!

 Pienempää saalista:

Urheasti poika keitti itse sienet ja väänsi pannulla sieniä kermakastikkeessa. Olihan mun pakko vähän auttaa, vaikken sienistä tykkääkään.
Sienestäjä sai harkoissa säbämailasta tällin naamaansa, jolloin sitkeästi leukaperissä roikkunut maitohammas sai kaipaamansa kuoliniskun.

Muuten onkin ollu aika lättänä päivä.


Mut huomenna EA1 kurssille Mikkeliin!

"Luontokuvaaja"

Eilen iltasella tuli käytyä piskin kanssa "mehtällä". Tuo minun kameran objektiivi on niin onneton pikkutötterö, että sillä ei saa semmoisia woooow!-kuvia laisinkaan, mutta otinpahan mukaan.
Aikoinaan Utön-reissulla oikein hävetti kulkea tuon pikkuisen nysättimen kanssa, kun lautta oli puolillaan lintubongareita järkyttävän pitkien objektiiviensa kanssa. No, mie kuvasinkin vaan lapsiani. Salaa nappasin muutaman merimaisemakuvan, kun turbo-objektiivityypit katselivat muualle. Ei ainakaan ääneen naurua kuulunut.
Meidän torpalta ei ole niemennokkaan kovinkaan pitkä matka, öpaut 500-800m. Se on paikka, jossa silimä leppää ja miel kanssa. Löysin sinne vasta keväällä, viime kesänä kun ei ison mahan kanssa viittiny paljon kankahilla kirmailla. Kallion päällä on oikein pirttikalusto pidempää oleskelua varten. Siellä on myös semmoinen loota, jossa on reippailijoille vihko johon nimensä laittaa. Oom mieki sinne kaks kertaa raapinu oman puumerkkini.
Vihkon mukaan siellä kyllä populaa ramppaakin, mutta harvemmin on ketään vastaan tullu. Paitsi tietty eilen. Kaks mummoo oli menny mustikkaan ja sitte vastaan tuli yks nainen sauvojen kanssa. (Ei ollu hierovia, vaan ihan tavalliset kävelyjutskat) Kesällä näin siellä yhden lääppiväisen sporttipariskunnan.
Mustikoita siellä vielä olikin ja aivan hirmuisen kokoisia palleroita. Molemmat mummot siis mahtuivat hyvin.. (no joojoo, vanha vitsi!) Koira veti mustikoita kuonoonsa niin, ettei meinannu saada pidettyä kameraa paikoillaan. Maistelin minäkin, mutta sateista kerätyn valtaisan kokonsa takia ne maistuivat lähinnä vesimelonille.

Jotain auringonlaskun liibalaaba-kuvia tuli napsastua.

Nää sienet on paljon mukavampia

Vai onks tää joku jägälä?

Minussa on ongelma

...jokin virhe ohjelmoinnissa,
 puutteita koodissa, korvaan pessimistisyydellä...

Pikkasen joutuu ny heittämään Apulantaa ja luonteen nurjaa puolta kehiin.
Om meinaan ruvennunnannii ärsyttämään yks asia:

Perhelässyttäjät. Y- ö- ä- h.

Varsinkin veispuukin puolella törmää useinkin aika "hunajaisiin" tilapäivityksiin.

"Mulla on maailman ihanimmat lapset"
"Mulla on maailman ihanin mies"
"Mulla on maailman ihanin perhe, koira, työ, auto, koti, .... sukat".

Imelää. Siirappista. Tahmeaa.
Mullamullamulla.

Joojoo, voihan asian taustalla olla joku "jaettu ilo on kaksinkertainen ilo" hömpötys, mutta...

KAIKILLA ON  MAAILMAN IHANIN!!!
Olishan se ihan kummallista, jos naapurin elämä ja lapset tuntus paljon ihanimmilta ku omat. Mikä hellun hinku on lässyttää tommossia itsestäänselvyyksiä? Pitäiskö kommentoida tuollaiseen, että "Voi, niinhän sulla on! Kateeks käy. Harmi ku mun ystävät ja sukulaiset ja kaik maallinen materia on ni palj vähempi ihanaa". Loppuisiko lässytys?

Voisi kai sen tyytyväisyytensä omaan elämäänsä ilmaista jotenkin muuten, kuin tuollaisilla ....äääh!

Jos taas joku juttu  ei omassa elämässä tunnu maailman ihanimmalta, niin pitäisköhän miettiä, että missä vika? Mitä tarttis tehdä sen asian eteen, että tuntuis?

En tiijä mikä ny vaivaa.
Kaikenmaailman oman elämänsä paremmuuden hehkuttajat voi painua pöpelikköön.
Vaihdevuosiako lykkää?
Ei uskois ku kattoo peilistä näit vinnei. Taitaa vaan murkkuikä jatkua.

Mie tartten ANGSTI-PUPUN!!!

Ploki sulkeutuu

Huomasin, että plokien lukeminen on mukavampaa, kuin kirjoittaminen. Miulla ei oo juurikaan sanottavaa maailmalle ja toisaalta julkisessa blogissa ei viitsi käsitellä niin syvällisesti/terävästi asioista kuin haluaisi. Pintalässytys taas ei kiinnosta.

Kiitokset lukijoille ja kommentaattoreille!

Possutuulella

Pitkin aamua kekkaloin täällä kyökissä. Tungen tiskiä koneeseen, laitan sapuskaa, siivoan pöytää. Noukin lattioilta paperinrippeitä (joku on askarrellut), eilisen karkkipäivän karkkipapereita, (grrr...) ja astioita (Eltsu vetää kaik hyllyt tyhjiksi) ym.
Joku tunkee taskulamppua juomalasiin. Käläkälä. Seuraavaksi tehdään asuja muovipusseista. Mäkämäkä. Tungetaan pikkusisko sohvan rakoon. Popotipopoti.
Isoilla pojilla oli lähtö futispeliin ja pelikamat olivat tietysti jälleen kadoksissa. Räpäräpä.
Agentti on viikonlopun pelireissulla kalakukkomaassa. Mutinaajupinaa.

Sitten katse osuu johonkin ja alkaapi hymyilyttää. En kräninältäni ole edes huomannut, milloin se on tuonne ilmestynyt.

Noh, hyvin sointuupi potsi väreihin  

Jesse ja naine

Onneksi jotkut sentään pääsevät huutokauppoihin ja kirppareille ym. kun itsellä on aika rajalliset mahikset mihinkään lähteä. Eräs entinen työkaveri oli vanhan koulun "tyhjennyksessä" ja sai haltuunsa vanhoja raamatullisia opetustauluja. Ostin yhden ja se matkasi länsi-suomesta tänne savon varpaaseen keskiviikkona.

Taulu on nimeltään Jeesus ja samarialainen vaimo.

Jotenkin ensinäkemältä yhdistin tämän Markuksen evankeliumin kertomukseen verenvuototaudista parantuvaan naiseen. (Mark. 5: 25-34)
Enhän mie muistanut, että sanottiinko siinä naisen olevan samarialainen.

Kyse on kuitenkin eri tapauksesta. Jeesus ja samarialainen nainen löytyvät Johanneksen neljännestä luvusta.

Höh ja pöh. Taulu "puhutteli" minua nimenomaan tuona Markuksen versiona ja kaikin puolin kuvan tilanne sopii enemmän siihen. Voisin kuvitella itseni tuoksi naiseksi armoa anelemaan ja Jeesuksen siinä vähän hölmistyneenä tuumaavan, että mikäs muija se siihen pelmahti helmoihin roikkumaan.

Kai tuossa kuvassa on kaivo, kuten samarialaisnaisen tapahtumien ytimessä, mutta Johanneksen kertomuksessa nainen ei heittäydy maahan rukoilemaan Jeesusta. Sen sijaan Markuksen evankeliumin mukaan nainen heittäytyy peloissaan maahan ja tunnustaa koskeneensa Jeesukseen.

Eksaktia kuvitusta tai taulujen nimeämistä, pliis.

Kahvia ja ....

Ihan naperona, niin pirpanana etten ite edes muista, olen mummolassa mummun ja papan seurana juonut kahvia. Hämärä muistikuva on jostain pienenpienestä, omasta kahvikupista. Jostain syystä kahvinjuontini oli kuitenkin eräänä päivänä vain loppunut.

Kahvi on aina tuoksunut hyvälle, mutta maistunut pahalle. Samoin mielestäni myös tupakka tuoreeltaan tuoksuu hyvälle, kun joku muu sitä polttelee, mutta on itse poltettuna yök. Vaatteisiin tai sisätiloihin jäädessään tupakanhaju on ihan kauhea.
Aikoinaan isäpuolen puoleisessa toisessa mummolassa kävi usein kylässä eräs Anneli, joka poltti tupakkia sisällä. Muistan, miten hakeuduin keittiöön nuuskimaan ja katselemaan savukiehkuroiden verkkaista menoa. Ihan huippua oli, jos sekaan sattui semmoinen pyöreä rinkula.
Äitini jahtasi minut aina muihin huoneisiin, pois tupakkialtistuksesta. Kyllä harmitti.

Kahvia olen opetellut juomaan vasta viime vuosina. Ensin vain kyläillessä, tai kun meillä kävi vieraita. Nykyään keitän kupillisen päiväkahvit itselleni kerran päivässä. ( luin tutkimuksesta, jonka mukaan 1-2 kupillista päivässä voi ehkäistä alzheimeria... ;)
Ei haittaa, vaikka jäisi muutama päivä väliin. Ilmeisesti en ole saanut kasvatettua semmoista kuuluisaa kolottavaa kahvihammasta. Jos niitä ei näin vanhoille aloitteleville kahvittelijoille enää kasvakkaan?
Kyläillessä saatan hörpätä kaksi-kolme kupposellista yhdeltä istumalta. Sen huomaa sitten illalla, kun ei uni tule. Vessassa saa sen sijaan rampata tiheään ja mahassa voi tuntua oudolta.

Jossain vaiheessa kahvinkeitto himppasen jännittikin. Kun ei itse juonut kahvia, mistä sen saattoi tietää onko kahvi hyvää. Harva vieras kehtaa sanoa, että täähän maistuu ihan garmealle.
Eräs puolituttu miespuolinen henkilö halusi kerran, kauankauan sitten, muinaisnuoruudessa, viime vuosituhannella.., kahvit palkkioksi siitä, että kyyditsi minut kotiin. Keitinhän minä. Pistihän siinä vähän silmään, että kauanpa se nyt hörppii tuota kupillistaan, eikä lähe.
Seuraavalla viikolla kylässä piipahti miun velipoika. Keitinpä taas kahvia.
Veli sai kuitenkin suunsa auki sanoakseen, että mitä helavatun myrkkyä sie oikein juotat!
Noh, selkis, että kahvi oli käytön puutteessa vanhentunut jo edellisvuonna. Hups.

Pahimmat kaffet olen itse juonut mummolassa. Inksan Lidl oli juuri avattu ja Pappa oli, nuukana miehenä tietty, käynyt hamstraamassa avajaistarjouksia. Sieltä mukaan oli lähtenyt myös kahvia, semmoisessa vihreässä paketissa. Jäi kuppiin.

Eniten meillä juodaan Presidenttiä, siitä kun on ollut viime aikoina hyvät tarjoukset. Parhaimmaksi on kuitenkin valikoitunut Meiran Cafe Arome Hieno. Kallis maku miulla.
Jos Agentti pääsee kahvikaupoille, niin kotiin tulee silti kuitenkin jotain halpaa ja pahaa. Mielellään se kuitenkin minun premiun-laadut juo.

Mainittakoon tähän väliin, että tähänastisen urani huikein huipentuma oli se, kun pääsin kaatamaan kahvia Rouva Tasavallan Presidentti Tarja Haloselle.
... että ei sitten mikään turha kahvinkaatelija tässä talossa... kröhöm.

Kahvin kanssa pitää aina olla paljon maitoa, mielellään kahvikermaa. Ja sokeria, tietty.
Pelkän kahvin juominen ilman paakelssia ei onnistu. Vähintäänkin täytyy olla piparia tai edes voileipää.

Taikaruisleivästä on ilmestynyt porkkanalla höystetty versio ja sitä menikin eilen puoli pussillista yhden kupposen kyytipoikana.

Petollista tämmöinen kahvinjuonti.

(Tänään ei ollut kaapissa maitoa, däääm! Jotain kasvisrasvajauhekorviketta onneksi löytyi.

 Ja menihän siinä kyytipoikana  taas pötköllinen pipareita...)