Kaik okei, meillä.

Käytiin maanantaina lastenneurologilla. Eltsun käsi on kuntoutunut ihan "sikahyvin", eikä uutta jumpparinlähetettä tullut, ei siis myöskään cp-diagnoosia! Tää on niin onnellinen, pimu on ehjä! Vaikka ei minua olis kyllä mikään diagnoosikaan hetkauttanu mihinkään suuntaan.
Himppasen huoletti se, että veren hyytymistekijöissä on vielä kontrolloitavaa, eli niistä aivoinfarkti on todennäköisesti johtunut. Tietysti tuli mieleen, että pitääkö tässä nyt pelätä uutta onnettomuutta. Ei kuulemma pidä. (arvaattens vaan, uskooko tämä mammukka)
Vuoden ikäisenä sitten seuraavan kerran neurologin kontrolliin ja verikokeeseen.

Tänä aamuna tuli taas muistutus siitä, miten pienistäkin asioista on syytä olla kiitollinen. Satuin näkemään Kuopion seudun alueuutiset, jossa haastateltiin perhettä, jonka pienellä tytöllä on huonon ennusteen saanut syöpä. Ei sitä voinut vollottamatta katsoa.
Näitä ammatinvaihtojuttuja kun on tullut tässä mietittyä viime päivinä ihan pää kuumana, niin nyt tuli mieleen, että olisinpa... kaukoparantaja!!

Muru