Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla olin ihan sätkynä. Nukuinkin toisinaan käsi vauvassa kiinni, että muka tuntisin, jos se lakkaisi hengittämästä.
Mahallaan en ole uskaltanut vauvoja nukuttaa, vaikka ne parhaiten siten nukkuisivat, ja ulkona vaunuissa nukuttamisen kanssakin on vähän niin ja näin. Sisällä on helpompi rampata kyttäämässä, että sitä varmasti hengitetään.
Se on kai vaan joku semmoinen juttu, että sitä tuntee olleensa niiiiiiin onnekas, kun on ylipäänsä lapsen saanut, että pelkää sen onnen katoavan. Näin minä oon asian pähkäillyt.
Eilen kävi jumppari kolmannen kerran täällä meillä kotona. Kätevää, kun ei tarvitse itse aina raahautua johonkin. Hoitajan saaminen Sisulle ja Siirille jumppien ajaksi voisi myös olla aika hankalaa.
Nyt Eltsu vierasti ekan kerran oikein kunnolla. Ensin tuli kova parku ja jatkossakin alahuuli väpätti vähän väliä. Isot peruna-porkkanapuklit lensivät jumpparin pöksyille. Puolisen tuntia rinsessa jaksoi, sitten tuli lopullinen tuskastuminen.
Sen lisäksi, että oikea käsi pysyy enemmän nyrkissä, eikä Ellianna tavoittele sillä yhtä hanakasti lelua kuin vasemmalla, uusi havainto oli, että Eltsu ei vie oikeaa kättään vartalon keskiviivan yli.
Ahkeraa kotijumppaa taas reilu viikko seuraavaan kertaan. Ei oo vissiin kahvakuulia vauvoille, että voitaisiin vierekkäin tuolla lattialla puhista... ;)
Tänään on viides päivä ilman suklaata ja olo on ensimmäistä päivää hieman vähemmän turpea.
Mies pyysi illalla tuomaan kaupasta kaksi marapuu-levyä itselleen. Minä toin. Se toinen levy oli kuulemma vitsi... Vitsi, että jaksoi naurattaa >:( Ei sitten edes syönyt niitä ja tuolla ne nyt makkarin hyllyllä sattuvat silmään joka kerran, kun siitä ohi kulkee. Ja mie kuljen useesti... Lisäksi tein kauhean havainnon keittiön kaapista. Siellä on leivontaan tarkoitettu valkosuklaalevy.
Nooh, huomenna on serkkutyttö perheineen tulossa kyläilemään. Sulatan sen suklaan vaikka kakun päälle.
 |
| Otahan Jansku porkkana... |
Onneksi nuo Elliannan ongelmat näyttää kohtuullisen hyvin selätettäviltä. Tuollaisia toispuoleisia juttuja tulee aika usein myös "laiskasti" motorisille lapsille. Elliannan kohdalla tietysti jännitystä riittää vielä muutamaksi vuodeksi, kuinka kaikki sujuu, kun uusia asioita opitaan.
VastaaPoistaKun minä aikoinaan vauhkoilin jonkun vauvan odotusaikana jostakin, pätevä kätilöni sanoi: "Kuule, ei tätä ihmiskuntaa olis, jos äidit eivät olisi kautta aikain olleet vauhkoja jälkeläistensä suhteen."
Et sinäkään turhaan tarkkaile omaa pientäsi, se vain on niin.
Ja onneksi tänäpänä ymmärretään ja osataan jumppauttaa ja kuntouttaa!
VastaaPoistaKaikkea hyvää toivon pienokaisellesi!
Ja oma laps' on tietysti aivan erityinen!
Leppoista huomista Loppiaista! :))
Tositarina, yritän tiivistää:
VastaaPoistaYstäväni oli syntynyt kotona, saaressa, isoon parveen, keskivaiheille, kolmekymmen luvulla.
Ei oppinut kävelemään, kasvoi ja varttui kotona.
Muuttivat mantereelle, koulun viereen, sinne hänkin halusi. Sai käydä muutaman päivän, opettaja ei halunnut kouluun lasta joka nousi raput istuen. Joutui kansakoulun sijasta KUNNALLISKOTIIN.
Sieltä 13-vuotiaana Invalidisäätiölle jossa leikattiin kiristyksiä, ja kas Hän oppi pian kävelemään sauvoilla.
Pääsi kouluun, 30-vuotiaana omaan asuntoon, rakensi oman oman kodin,kauniin ja kodikkaan, sai paljon ystäviä, pyörätuolinkin iän myötä, sitä Hän käytti hyvin harvoin.
Upea käsillä tekijä, vaikka oikea ei ihan vasemmalle pärjännytkään.
Hänen sohvan nurkassaan minäkin,tervekätinen ja -jalkainen, kippurassa kävin itkemässä ja nauramassa.
En minä ole sairas! Hän sanoi intomielisille ja hyvää tarkoittaville jotka olisivat rukoilleet Hänen parantumisekseen.
Siunattu Hänen muistonsa!
Hienoa Janita...porkkanat näyttävät herkulliselle :)
VastaaPoistaKiitos kommenteista! Tositarinasta varsinkin :) Selviytymiskertomukset on ihania.
VastaaPoista