Elliannalle on puhjennut kaksi ensimmäistä hammasta! Olen iloinen, mutta yllätyksekseni myös hieman haikean surullinen. Vauva kasvaa niin kohinalla ja tahtoisin pitää hänet vauvasena vielä piiiiitkän, pitkän ajan. Ensimmäisen lapsen kanssa sitä odotti aina innolla seuraavaa opittua taitoa ja kehitysvaihetta, nyt ei millään haluaisi luopua tästä vauva-ajasta. Pysähdy aika, seisahdu kello. (ja varsinkin se oma biologinen)
Elliannan fysioterapeutti vetää kahvakuulajumppia ja lupauduin mukaan perjantain ryhmään. Selkäni oli toista mieltä ja sanoi eilenaamulla oman mielipiteensä. Ja pah! Särkylääkettä nassuun ja menoksi.
Olin ainut ensikertalainen, muut olivat aloittaneet jo syksyllä. Niin pieni on maailma ja varsinkin Mäntyharju, että naapurin rouvakin sattui olemaan samassa ryhmässä. Tavattiin siis ensimmäistä kertaa.
Neljän kilon kuula oli kaikkein pienin ja sen valitsin. Olipa hikistä hommaa! Selkä kesti ihan hyvin ja kuntokin kohtalaisesti. Oikeastaan tuntui aika sopivalta liikuntamuodolta tällaiselle rapakuntoraisalle.
Tänä aamuna en sitten päässytkään sängystä ylös. Selkä voitti.
Vain erävoitto, kamppailu on vasta alussa!
VastaaPoistaMeinasin tuossa lukiessani, että odotas vaan aamua :) Kahvakuulakiinnostusta olis täälläkin, mutta täältä "korvesta" en viitsi julkisilla lähteä hikoilemaan... Ajattelin että jos olis rahaa, hommaisin sellasen "aikuisten hulavanteen", sellasen jossa on painoa kanssa. Tekis vissiin vyötärömakkaroille hyvää...
VastaaPoista