Perjantai-illan kahvakuulajumpassa sattui naapurin rouva mainitsemaan liittyneensä Kiloklubiin, netissä toimivaan laihdutuspalveluun. Kiinnostus heräsi heti, kun kuulin sanan ILMAINEN ja että ohjelma sallii myös herkuttelun. Toimii ilmeisesti samaan tyyliin kuin maksullinen Keventäjät.
Laihdutus ei ole koskaan kivaa ja ajatus niistä keinotekoisen makuisista pussikeitoisista himppasen ellotti.
Niinpä en jumpan jälkeen rynnännytkään ostamaan nutrilettilootaa, vaan ajoin suoraa päätä kotiin liittymään tuohon mainittuun klubiin. (Perustettu jo vuonna 2006..)
Ohjelmaan merkataan aloituspaino, vyötärönympärys, tavoitepaino, päivän aikana syödyt ateriat ja liikunnat. Kone laskee kalorit, kuidun, hedelmien ja herkkujen määrän.
Ihan kaikkia sapuskoja ei sellaisenaan ohjelmasta tietenkään löydä, esim. makaroni-makkaravuoka ei löytynyt listoilta, mutta laitoin lähes samanlaisen makaroni-kinkkulaatikon annoksella menemään. Edistymistään voi seurata viivadiagrammista syöttämällä päivän painonsa vaikka joka päivä. Aika kannustavaa :)
Iltasella on helppo tarkistaa, salliiko kalorimäärä kenties vielä jotakin pientä naposteltavaa.
Launatai- iltana ei sallinut. Oli ihan hirveä lauantaipussifiilis, eikä sitä ainakaan helpottanut kun agentti söi vieressä sipsejä ja suklaata. Namupussin sijaan hain kaupasta motivaatiolehden, Kg:n. (oli puoleen hintaan) ja ihan hyvä, että hain. Lehdessä oli aika paljon mielenkiintoista luettavaa ja sain hillittyä himoni kerjätä agentilta suklaanjämiä.
Aamulla vaaka näytti melkein kilon vähennystä.
Kannatta siis kurkata kiloklubi.fi =)
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Kullat hilloksi
Sen verran on mainostettu tuota kultarahaksi hommaa, että keräsin vanhat ja käytöstä poistuneet helyni inventaariin. Olin jo vähällä lähteä Mikkeliin niitä kauppaamaan, kun KultaRahaksi.fi mainosti lehdessä olevansa paikan päällä romukultaa ostamassa.
Älysinpä sitten vertailla hintoja. Tuo mainitsemani firma maksaa 14k kullasta kaikkein huonoimmin, 10.10e/g. Netistä löytyi esim. Kultapörssi.fi, joka maksaa samasta määrästä 13,00e, Kultatukku.fi 12.05 ja K.A Rasmussen Helsingissä 14,30.
Toistaiseksi parhaan hinnan olen löytänyt MyyKultaa.fi:n sivuilta 15.80e/g.
Se on yli 5e grammalta paremmin kuin halvin tarjous!
Eipä ole epäselvää, mihin miun romuhelyt matkaavat.
Myös hopea käy nyt kaupaksi. Satuin muistamaan, että jossain vintin kätköissä on pari laatikollista hopealusikoita, jotka äitini on joskus isältäni saanut, mutta nimikaiverruksesta huolimatta äitini ei tahtonut entiseltä mieheltään saamia kiluja käyttää, joten lykkäsi ne vuosia sitten minulle. (ja mitähän mie teen lusikoilla joissa lukee Riitta??)
Kaivoin laatikot esiin ja, ylläripylläri, MITÄÄN HOPEAA OLLU! Alpakkaa ovat. Noh, tuskinpa äitini olisi oikeasta hopeasta luopunutkaan...
Lusikat ovat näemmä isäni saamia palkintoja, sillä jokaisen lusikan nurjalla puolella on sijoituskaiverrus. Eri kilpailuista kaikki.
Näillä ei ole siis mitään arvoa. Säilytysrasiatkin taitavat olla kohta arvokkaampia kuin sisältö ;))
Älysinpä sitten vertailla hintoja. Tuo mainitsemani firma maksaa 14k kullasta kaikkein huonoimmin, 10.10e/g. Netistä löytyi esim. Kultapörssi.fi, joka maksaa samasta määrästä 13,00e, Kultatukku.fi 12.05 ja K.A Rasmussen Helsingissä 14,30.
Toistaiseksi parhaan hinnan olen löytänyt MyyKultaa.fi:n sivuilta 15.80e/g.
Se on yli 5e grammalta paremmin kuin halvin tarjous!
Eipä ole epäselvää, mihin miun romuhelyt matkaavat.
Myös hopea käy nyt kaupaksi. Satuin muistamaan, että jossain vintin kätköissä on pari laatikollista hopealusikoita, jotka äitini on joskus isältäni saanut, mutta nimikaiverruksesta huolimatta äitini ei tahtonut entiseltä mieheltään saamia kiluja käyttää, joten lykkäsi ne vuosia sitten minulle. (ja mitähän mie teen lusikoilla joissa lukee Riitta??)
Kaivoin laatikot esiin ja, ylläripylläri, MITÄÄN HOPEAA OLLU! Alpakkaa ovat. Noh, tuskinpa äitini olisi oikeasta hopeasta luopunutkaan...
Lusikat ovat näemmä isäni saamia palkintoja, sillä jokaisen lusikan nurjalla puolella on sijoituskaiverrus. Eri kilpailuista kaikki.
Näillä ei ole siis mitään arvoa. Säilytysrasiatkin taitavat olla kohta arvokkaampia kuin sisältö ;))
perjantai 8. huhtikuuta 2011
Painopainia (Älä lue!)
Pikkusen tuli uudenvuoden tienoilla sivuttua tuota miun painoa... Jälkitarkastus oli lokakuussa ja tammikuussa siihen painoon oli mätkähtänyt viisi muhkeaa lisäkiloa päälle. Kaikki sairaalaan jääneet kilot tulivat siis takaisin. (Siis hei hellöyyy... eikö raskauden jälkeen yleensä pitäisi painon laskea eikä nousta!?)
Suklaaton tammikuu ei pudottanut painoa yhtään. Liikunnan lisäys on ollut tuskallisen vähäistä.
Sitten tämänaamuiseen järkytykseen. Tein painoindeksilaskelman. U-uuh. Kehtaako tätä edes kertoa.. Toisaalta näkyyhän se päällepäinkin... Indeksi oli 30,5 joten tulos on MERKITTÄVÄ LIHAVUUS.
Joo, kyllä merkitsen!!! Otsaani voisin merkitä lukemat mustalla markkeri- tussilla sillai väärinpäin, että kun peiliin katsoo, niin varmasti sattuu silmään. Lisäksi voisin merkata jääkaapin oven ja kuivamuonakaapit myös.
Hitto, nyt merkkaillaankin pinsupojan kanssa kilpaa! Ärh!
Mikään pilkunviilaaja en ole viime vuosina näiden painoasioiden kanssa ollut ja nykyään pikkasen ärsyttääkin sellaiset hoikat naiset, jotka tuskailevat suureen ääneen muutaman mukamas ylikilon kanssa. Samanlainen tuskailija olen ollut aikanaan itsekin ja ymmärrän kyllä, että pienikin painonlisäys voi harmittaa kun ei tunne viihtyvänsä omassa kropassaan, mutta jotain rajaa sentään. Jos painaa 53kg ja lihoo kilon tai pari, niin näkyykö se ulkopuolisille missään?? Ainakin itseään lihavammassa seurassa voisi älytä olla tyytyväisenä hiljaa. (Joku satakiloinen saattaisi tietty nyt huomauttaa minulle, että olehan nyt vaan itse hiljaa siinä)
Meitä naisia on kahdensorttisia tuon pyylevyyden suhteen. On niitä, jotka näyttävät kauniilta pyöreinäkin ja sitten on niitä, jotka lihoessaan rumenevat. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan.
Kouluterkkari sanoi minulle yläasteella, että älä päästä painoa yli 55 kilon, sillä silloin alkaa läskistyminen. Olihan se sitten karmea paikka, kun tuo lukema kolmella kilolla ylittyi... Kokkikoulussa (ehkä ymmärrettävästä syystä?..) painoa tuli taas muutama kilo lisää. Ensimmäisen raskauden alussa painoin 62 kiloa ja tunsin itseni lievästi ylipainoiseksi. Toisen lapsen jälkeen 69 kiloisena piipahdin muutaman kerran painonvartijoissa. Neljännen lapsen jälkeen sain vielä vaakaan lukeman 63, mutta siitä lähtien onkin ollut pelkkää sykäyksittäin ylöspäin suuntautuvaa syöksykierrettä.
Nyt on siis saavutettu lopullinen pohja ja tästä ei voi suunta olla enää kuin... öh, alaspäin. Johonkin se on painoraja vedettävä ja tässä on nyt minun tympiintymispiste.
Laihdutustieto on kyllä hallussa, ihmedieetteihin en turvaudu. Sen verran kuitenkin nyt harmittaa, että kikstartin aion ottaa "muutamalle" ekalle kilolle ja ostan viiden päivän nutrilettilootan. Viimeksi kun yritin turvautua laatikkolaihariin, niin söin siitä paketista vaan ne suklaapatukat...
Ehkä tämä asian julkistaminen auttaa minua pysymään paremmin ruodussa. Joku tämän kiellosta huolimatta kuitenkin lukee ;)) ja toivoisinkin jonkun vähän piikkarilla potkaisevan, jos täällä meinataan löystyä.
Tavoite siis 65 kiloa, joka on painoindeksini normaalipainon yläpäässä. Se riittää minulle.
Ensimmäiset viisi kiloa häädetään rajusti, pakko päästä vauhtiin. Seuraavia kymmentä sulatellaan sitten hitaammin, vuoden loppuun mennessä. Kokonaispudotus siis 15 kiloa, kun lähtöpaino tänään 80 kg... Huh.
Suklaaton tammikuu ei pudottanut painoa yhtään. Liikunnan lisäys on ollut tuskallisen vähäistä.
Sitten tämänaamuiseen järkytykseen. Tein painoindeksilaskelman. U-uuh. Kehtaako tätä edes kertoa.. Toisaalta näkyyhän se päällepäinkin... Indeksi oli 30,5 joten tulos on MERKITTÄVÄ LIHAVUUS.
Joo, kyllä merkitsen!!! Otsaani voisin merkitä lukemat mustalla markkeri- tussilla sillai väärinpäin, että kun peiliin katsoo, niin varmasti sattuu silmään. Lisäksi voisin merkata jääkaapin oven ja kuivamuonakaapit myös.
Hitto, nyt merkkaillaankin pinsupojan kanssa kilpaa! Ärh!
Mikään pilkunviilaaja en ole viime vuosina näiden painoasioiden kanssa ollut ja nykyään pikkasen ärsyttääkin sellaiset hoikat naiset, jotka tuskailevat suureen ääneen muutaman mukamas ylikilon kanssa. Samanlainen tuskailija olen ollut aikanaan itsekin ja ymmärrän kyllä, että pienikin painonlisäys voi harmittaa kun ei tunne viihtyvänsä omassa kropassaan, mutta jotain rajaa sentään. Jos painaa 53kg ja lihoo kilon tai pari, niin näkyykö se ulkopuolisille missään?? Ainakin itseään lihavammassa seurassa voisi älytä olla tyytyväisenä hiljaa. (Joku satakiloinen saattaisi tietty nyt huomauttaa minulle, että olehan nyt vaan itse hiljaa siinä)
Meitä naisia on kahdensorttisia tuon pyylevyyden suhteen. On niitä, jotka näyttävät kauniilta pyöreinäkin ja sitten on niitä, jotka lihoessaan rumenevat. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen porukkaan.
Kouluterkkari sanoi minulle yläasteella, että älä päästä painoa yli 55 kilon, sillä silloin alkaa läskistyminen. Olihan se sitten karmea paikka, kun tuo lukema kolmella kilolla ylittyi... Kokkikoulussa (ehkä ymmärrettävästä syystä?..) painoa tuli taas muutama kilo lisää. Ensimmäisen raskauden alussa painoin 62 kiloa ja tunsin itseni lievästi ylipainoiseksi. Toisen lapsen jälkeen 69 kiloisena piipahdin muutaman kerran painonvartijoissa. Neljännen lapsen jälkeen sain vielä vaakaan lukeman 63, mutta siitä lähtien onkin ollut pelkkää sykäyksittäin ylöspäin suuntautuvaa syöksykierrettä.
Nyt on siis saavutettu lopullinen pohja ja tästä ei voi suunta olla enää kuin... öh, alaspäin. Johonkin se on painoraja vedettävä ja tässä on nyt minun tympiintymispiste.
Laihdutustieto on kyllä hallussa, ihmedieetteihin en turvaudu. Sen verran kuitenkin nyt harmittaa, että kikstartin aion ottaa "muutamalle" ekalle kilolle ja ostan viiden päivän nutrilettilootan. Viimeksi kun yritin turvautua laatikkolaihariin, niin söin siitä paketista vaan ne suklaapatukat...
Ehkä tämä asian julkistaminen auttaa minua pysymään paremmin ruodussa. Joku tämän kiellosta huolimatta kuitenkin lukee ;)) ja toivoisinkin jonkun vähän piikkarilla potkaisevan, jos täällä meinataan löystyä.
Tavoite siis 65 kiloa, joka on painoindeksini normaalipainon yläpäässä. Se riittää minulle.
Ensimmäiset viisi kiloa häädetään rajusti, pakko päästä vauhtiin. Seuraavia kymmentä sulatellaan sitten hitaammin, vuoden loppuun mennessä. Kokonaispudotus siis 15 kiloa, kun lähtöpaino tänään 80 kg... Huh.
torstai 7. huhtikuuta 2011
Kökkökokittaa
Eilisessä Länsi-Savossa oli turinaa suomalaisten ruuanlaitosta.
Löysin minä jutusta itsenikin ;)
Löysin minä jutusta itsenikin ;)
 |
| Lohduttaa se vähän, että joitain muitakin kypsyttää... |
Ei vaan ruuanlaitto kiinnosta. Reseptien helppous ei tätä maatuskaa auta yhtään. Kyökkikirjastossani on tuhansia reseptejä ja netistä löytyy aina lisää. Olen kokeillut ruokalistan tekoa kotioloihin ja pah! Tökkiitökkii.
Lapset olisivat tyytyväisiä makaronilaatikko-nakkikastike -linjaan, mutta itseäni ainainen jauheliha-kananfilesuikale-makkarapakettiralli kyllöittää. Kun kokeilen jotain uutta, tulee yleensä marinaa ja pöperö jää jääkaappiin näivettymään.
Uuh. Toivottavasti tämä on vain jotain väliaikaista ja menee pian ( tai edes joskus) ohitse.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Iik!!!
Justiinsa, kun pari tuntia sitten sain edellisen postauksen valmiiksi tyytyväisenä siitä, että siperianunikkoviljelmä ja tuoksuherneet sentään säästyivät tsunamilta, niin kuljinpa tämän ohi...
Syöty poikki ja vähän kuopsuteltukin. Kissa perrr....!!!
Noh, näistä luonnottomista mullistuksista ei voi syyttää kuin itseään.
Mitäs menin ottamaan kasvihuoneen kuomun irti... mitäs päästin kissan alakertaan... mitäs en vahtinut lapsia kasteluhommissa... mitäsmitäs...
 |
| Tuoksuherneet |
Noh, näistä luonnottomista mullistuksista ei voi syyttää kuin itseään.
Mitäs menin ottamaan kasvihuoneen kuomun irti... mitäs päästin kissan alakertaan... mitäs en vahtinut lapsia kasteluhommissa... mitäsmitäs...
Hävityksen kauhistus
Eilen:
"Äitii! Sun kukat kuolee kun niillä ei ole vettä. Saadaanko me kastella ne?"
" Joo, mutta älkää kastelko liikaa"
Tänä aamuna:
Nyyh.
"Äitii! Sun kukat kuolee kun niillä ei ole vettä. Saadaanko me kastella ne?"
" Joo, mutta älkää kastelko liikaa"
Tänä aamuna:
 |
| Kesäleimu |
Nyyh.
maanantai 4. huhtikuuta 2011
Ou däääm
Agentti lähti ilmeisen kiireellä työhommiinsa, koska koira jäi ulkoiluttamatta.
Aamuherätys minulle oli siis jälleen kikkarat olkkarin matolla a'la pinsupoika.
Eltsu on valvottanut pari yötä potiessaan ensimmäistä kunnon nuhaansa. Neiti on todella kärttyinen, eikä viihdy itsekseen lattialla yhtään.
Siirillä on 4vee synttäripäivä, ja parahti ressukka itkuun,
kun meille ei tule tänään ketään vieraita.
Vettä vihmoo ja piha on pelkkää jää-vesi liukumarallaa.
Mahtavaa maanantaita siis vaan kaikille.
Eilen oli 11v poitsun kaverisynttärit. Tämä mutsikka on nyt ihan vakuuttunut, että tulevaisuuden suunnitelmat eivät liity mitenkään leipomiseen tai ruuanlaittoon.
Mitä suuremmaksi meillä on perhe kasvanut, sitä pienemmäksi on käynyt kaikenlaisten juhlien pöytätarjottavien valikoima. Seitsemän sortin kattaukset ovat muisto vain.
Tiedossa oli, että synttäreille tulee muutama erikoisruokavaliopoika. Laktoositon, vähälaktoosinen, sekä yksi, jolla on keliakia.
Lauantai-iltana olin vääntänyt kakun vähälaktoosisesta kermasta keliaakikolle sopivaan pohjaan ja leiponut laktoosittomia, gluteenittomia pipareita. Sitten tuli poika ja sanoi, ettei sillä kaverilla kyllä mitään keliakiaa ole, vaan kananmuna-allergia ja sitäpaitsi hän tuo omat eväät. A-ha, okei.
Sunnuntaiaamuna leipasin englantilaisista mokkapaloista laktoosittoman version ja tein vielä "normi-ihmisille" kinkkutäytteisiä kerrosvoileipiä. Lisäksi oli kaupasta ostettuja pipareita ja sipsejä.
Juhlapöydässä laktoosittomalle pojalle selventäessäni mitä hän voi syödä, tajusin, että ei halavattu! Leivoinhan mie toki ne mokkapalat laktoosittomasta margariinista, mutta maito oli kyllä ihan tavan kevytmaitoa... Kökkökokki oli tehnyt salakavalan iskun. Tällanen perhanan lahopää mie olen.
Laktoositon poika ei voinut syödä siitä pöydästä muuta kuin niitä gluteenittomia pipareita, jotka oikeesti ja suomeksi sanottuna maistuivat sahajauhoille. Kyllä nolotti.
Akka käy 3,5 vuotta kokkikoulua ja tässä on tulos.
Aamuherätys minulle oli siis jälleen kikkarat olkkarin matolla a'la pinsupoika.
Eltsu on valvottanut pari yötä potiessaan ensimmäistä kunnon nuhaansa. Neiti on todella kärttyinen, eikä viihdy itsekseen lattialla yhtään.
 |
| Siiri 4 vee |
kun meille ei tule tänään ketään vieraita.
Vettä vihmoo ja piha on pelkkää jää-vesi liukumarallaa.
Mahtavaa maanantaita siis vaan kaikille.
Mitä suuremmaksi meillä on perhe kasvanut, sitä pienemmäksi on käynyt kaikenlaisten juhlien pöytätarjottavien valikoima. Seitsemän sortin kattaukset ovat muisto vain.
Tiedossa oli, että synttäreille tulee muutama erikoisruokavaliopoika. Laktoositon, vähälaktoosinen, sekä yksi, jolla on keliakia.
Lauantai-iltana olin vääntänyt kakun vähälaktoosisesta kermasta keliaakikolle sopivaan pohjaan ja leiponut laktoosittomia, gluteenittomia pipareita. Sitten tuli poika ja sanoi, ettei sillä kaverilla kyllä mitään keliakiaa ole, vaan kananmuna-allergia ja sitäpaitsi hän tuo omat eväät. A-ha, okei.
Sunnuntaiaamuna leipasin englantilaisista mokkapaloista laktoosittoman version ja tein vielä "normi-ihmisille" kinkkutäytteisiä kerrosvoileipiä. Lisäksi oli kaupasta ostettuja pipareita ja sipsejä.
Juhlapöydässä laktoosittomalle pojalle selventäessäni mitä hän voi syödä, tajusin, että ei halavattu! Leivoinhan mie toki ne mokkapalat laktoosittomasta margariinista, mutta maito oli kyllä ihan tavan kevytmaitoa... Kökkökokki oli tehnyt salakavalan iskun. Tällanen perhanan lahopää mie olen.
Laktoositon poika ei voinut syödä siitä pöydästä muuta kuin niitä gluteenittomia pipareita, jotka oikeesti ja suomeksi sanottuna maistuivat sahajauhoille. Kyllä nolotti.
Akka käy 3,5 vuotta kokkikoulua ja tässä on tulos.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)