Hyvää Uutta Vuotta! Ja varokaa keppejä...

Näin uudenvuodenaattoina tulee aina mieleen eräs kummallinen sattuma. Olin 16-vuotiaana vastaanottamassa uutta vuotta Kouvolan kaupungintalon edustalla. Raketit paukkuivat ja porukkaa oli paljon. Seisoskelimme siinä ringissä kavereiden kanssa ja mieleeni tuli ajatus, että on se ihme, kun noita raketteja lähtee niin valtavasti, niin miten kauas ne kaikki kepit oikein päätyvät, kun niitä ei sada ihmisten niskaan?
Sitten katsoin taivaalle ja sieltä se oli tulossa. Kepakko, ja tasan suoraan meitä kohti. Ehdin varoittaa kavereita ja väistimme alta pois. Siihen se mäjähti missä olimme seisoneet. Minuunko tuo oli tarkoitettu osuvaksi, mene ja tiedä, mutta ikimuistoinen tapaus tuo oli.

Siitä lähtien olen kävellyt uudenvuodenaattoina ulkosalla niska vähän kyyryssä... ;)

Vanhemmalle koirallemme on tulossa taas tuskainen yö. Unna on ihan mahottoman paukkuarka. Edellisessä asuinpaikassamme sillä oli hermot riekaleina monta kertaa vuodessa, kun sotaharjoitusten äänet kuuluivat lähistöltä. Nyt tein havainnon, että se pelkää myös kameraa..

Mie ite alan valmistautumaan huomenna alkavaan suklaansyöntilakkoon. Aika hyvällä mallilla on kätköjen tyhjennys, oikeestaan enää mitään ei ole jäljellä.

Tyhjää.. (niisk..)

Turhamainen, miekö?

Joka yö, aamu ja päivällä monta kertaa. Siinä se riivattu minua risoo, vessan peilissä. Katse osuu joka kerran aina siihen ja sitten mietin millä sen saisi piiloon. Parasta olisi jos sen saisi katoamaan kokonaan. Juonne, uurre, kuru, kanjoni. Kamala otsakurttu.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana se on pahentunut huomattavasti. Nassun pyöristyminen ei ole saanut sitä silenemään, päinvastoin, nyt sillä on enemmän reunoja. On rasvattu ja hierottu. Ei vaikutusta.
Leikkasin otsatukankin, että sitä saisi edes vähän piiloon. Pahaksi onneksi otsan hiusrajalla on pyörre, joka heittää hapsut sivuun ja taas se on näkyvillä. Tökkiihän se, kun näyttää vihaiselta silloinkin kun ei ole vihainen.

Botox ja Restylane. Hävettää tunnustaa, että niistä minä haaveilen. Saisipa kurttu kyytiä!
Valitettavasti niihin aineisiin jää kuulemma koukkuun. Ei ruumiillisesti vaan henkisesti. Vaikutus kun ei kestä kuin muutaman kuukauden ja siinä se kurttu sitten taas on. Mutta silti, jos saisi kokeilla... edes kerran...

Minun lempiväri on valkoinen. Tämä oli siis pakko saada, vaikka vanhaakaan ei ole vielä loppuun luettu..
Vihkiraamattu. Kultareunat ja kaikki. Ihana. Tilasin sen, kun en sitä näemmä muulla konstein saa..

No heh, oikeesti, tämä oli alennuksessa, 16,90 ja minun vanhassa pipliassa ei ole apokryfikirjoja, niin että tarvettakin oli :)

Rapinaa ja riipaisu

Meillä on hiiri. Heräsin yöllä sellaiseen jyrsikseen, ettei voi erehtyä. Siellä se jossain seinän välissä rapelsi. Äänet loppuivat heti kun nousin ylös asiaa tutkimaan. Söpöläistä ei näkynyt. Kun kävin takaisin nukkumaan ja olin hetken hiljaa, rapinaa kuului taas.
Tämä oli jo toinen havainto. Noin viikko sitten heräsin makkarissa (Nyt siis sattuneesta syystä nukun kirjastohuoneessa..) samantyylisiin rapinoihin, mutta silloin en vielä ollut asiasta ihan varma.
Kissojahan meillä on vaikka muille jakaa, mutta ne "nukkuvat" yläkerrassa. Muuten ei ihmiset saisi nukuttua, kun seitsemän kahjokattia saa aamuöisen saalistusleikkisäkärin. Vauvaa ja kissoja ei muutenkaan kannata jättää samaan huoneeseen.

Toinen pikku jyräys tuli ihmisosastolta. Kotkan sairaalasta soitettiin, että altzheimer- isäni (kts. Unhoitus) siirretään vuodeosastolle. Hoitaja kysyi, koska olin viimeksi käynyt isääni katsomassa. Taas selittelin, että ei olla oikein tuttuja keskenämme. Sitten hoitaja kertoi vähän isäni tilasta ja myös sen, että toissailtana olivat jutelleet (sen minkä isäni nyt pystyy juttelemaan) ja silloin oli isäni saanut sanottua, että hänellä on tytär... Muistaa siis minut vielä.
Itku tuli.

Kohta poksahtaa

Mie varmaan halkian ihan kohta. Suklaata on nyt mennyt siihen tahtiin, että ittiäänkin jo hirvittää. Tämä on ensimmäinen vuosi, kun en ole rynnännyt kauppaan heti joulun jälkeen puolen hinnan suklaan perään. Paras pysyäkin ihan vaan kotosalla, niin ei tule vahingossa sorruttua, kun ne seireenit hyllyssä hoilottaa.

Kirkkoon en ehtinyt koko jouluna, mutta joku sisäelin vasemmalla puolella on huutanut hoosiannaa senkin edestä jo monta päivää. Mahtaisiko olla insuliinin jatkuvaan eritykseen kyllästynyt haima. Yhtenä yönä oli ihan pakko kaivaa oikein lääkärikirja esille...

Burp...

                                          

Joopajoo joulu juu

Eipä kehumista kuulumisissa. Plaah. Minu elämä on näköjään koko ajan yhtä kriisistä toiseen hyppelyä. Missä on se auvoisa tasapaino ja harmonia? Missä?!!

Aatonaattona puhkesi kuusikriisi. Viime vuonna hyväksi havaitut edukkaat pihtakuuset oli Mikkelissä loppuunmyyty. Mäntyharjussa ei minkäänlaista kuusimyyntiä. Jo pukkasi ahistuksen päälle.

Aattoaamuna tontinrajalla yksinäisenä törröttänyt näre sai kirveestä. Sitä sitten sahailtiin sopivaksi latvasta ja kannasta. Kauhia rohjake ei tietysti pysynyt pystyssä onnettomassa kuusenjalassa vaan kattoon piti lopulta ruuvata koukku ja tukea kuusi siihen. Harva se on ja kariseva, hajukin ihan outo...

Mutta kuusi pitää olla ja nimenomaan aito sellainen. On meillä tyttöjen huoneessa valkoinen muovihörsäke ja tilasin minä hoppuhallista semmoisen ison vihreänkin törröttimen kakkoskuusen virkaan, mutta se oli rikki, joten se lähti takaisin.

Kuusikriisi poiki sitten parisuhdekriisin... Ai että on nyt lämmin ja mukava fiilis täällä...

Nooh, pukki oli ihan paras ja toi mukavia lahjoja  :)

Taisi Siiriä vähän jänskättää..

Kipunointia

Ahihii, autsautsauts ja oijoijoijoi! Valittaa täällä hän, eli minä. Selkä, tuo tahdostani riippumaton ruhonosa, teki taas eilen tempun ja nyt köpötellään jälleen kuin kökkö pöksyssä. Valmistele tässä nyt sitten The Joulua. Vauvan kantelu on todella tuskallista, samoin kaikenlainen kumartelu.

Onneksi tuo minun sweet sixteen-tytär on lomalla täällä kotosalla, voi käskyttää edes vähän apuja.
Kolme päivää mie oon sille jäkättänyt opiskelun merkityksestä, ei meinaan ollut typsyn todistus sieltä priimaosastolta päinkään. Uhkasin irtisanoa opiskelijakämpän, tytär uhkasi lopettaa siinä tapauksessa koulun kokonaan. Rähinän päätteeksi nappasin tietsikan ja puhelimen kaniin, jolloin tytär karkasi paikalliselle abc:lle. Minä hain tipusen kotiin.

Täällä on ollut siis vähän jäätävää tunnelmaa muutenkin kuin sään puolesta. Voi kurjuus kun nuo lapset kasvaa.

Joskus tulee sellainen tunne, että voisi ryömiä maan koloon, sirotella tuhkaa päällensä ja itkeä ittensä ihan ruvelle. Vanhemmuus on välillä ihan kamalaa. Vertaistuki olisi ihanaa, mutta minun ystäväpiirissä ei ole montaa murkkuikäisen vanhempaa ja toisaalta niissä perheissä on niin hyvin kasvatetut lapset, ettei ongelmia ole.

Yhden lohdun olen löytänyt. Riikka Juvonen on kirjoittanut kirjan Kirjeitä Marialle. Sitä kun lueskelee, niin ei tunnu enää ihan niin kamalalta.

Simahdus

Lohtukirja

Hei, täähän on paratiisi!

Länsi-Savo -lehdessä oli perjantaina tilastotietoa etelä-savon kuntien verotuksesta. Maakunnan keveimmän verotuksen vuoksi kotikuntamme Mäntyharju mainitaan veroparatiisiksi. Niin että unohtakaa liihtenstainit ja keimänsaaret ja muuttakaa tänne!

Täällä on myös Suomen toiseksi suurin puukirkko. Kyllä mahtuu.

Mäntyharju on tähän mennessä vuotta saanut 12 asukasta lisää. Aika huimalta tuntuu, että tuosta luvusta kahdeksan tulee meidän perheestä...

Mikäpä siis täällä männyn alla köllötellessä, käpy selän alla ;)

 ja o-ou,  tätä menoa on kohta taas yksi paratiisin asukki lisää...