Aiemmin jossain tunnustuksessa sanoin olevani joulu- ja kevätihminen ja kokevani keväisin uudelleensyntymisen. Nyt on meneillään aikamoiset synnytystuskat...
Perjantaina tuli kirje edunvalvojalta ja lopunpäivää olikin tosi paha olo. Olisi tehnyt oikeasti mieli kokeilla murheiden hukuttamista kurkusta alas. Hankkia oikein kokovartaloepiduraali. Lauantaina Japanista tulleet uutiset saivat mielen vieläkin mustemmaksi. Siispä kipaisin hakien kaupasta oikein kunnon satsin huppelispuppelis-juomaa. Kolme siideriä. Sain juotua kaksi. Lievää nousuhumalan tunnetta... ja sitten alkoi se armoton vessassa hyppääminen. Desipeli nääs.. ;)
Muutenkin tämä maaliskuu on tuntunut tosi "superkuulta". Kuukausi on hädin tuskin puolessa välissä ja tuntuu, että omassakin elämässä on järisytelty peruskalliota enemmän kuin koskaan ennen. Torstaina laitoin sekavin tuntein irtisanoutumiskirjeen postiin. Lähes 15 vuotta on paketissa. Toukokuussa olen työtön. Ammatinvalintakeskustelu pään sisällä käy kuumana.
Neljänkympin musta aukko kuun lopussa imee puoleensa...
Elämän tarkoitus mietityttää. Miksi minä olen minä? Mikä on tämän kompuroiden kulkemani kivisen tien tarkoitus? Miksi en löydä suuntaa ja kiintopistettä? Seilaan ees ja taas.
Jumalasuhde on koetuksella ( ja entäs se parisuhde..) Maailmalla tapahtuvat mullistukset hämmentävät.
Ollaanko täällä vain biologisesta oikusta vai Jumalan luotuina? Haluan uskoa, enkä usko kuitenkaan. Mitä lähemmäksi Jumalaa itseäni tyrkkään, sitä vaikeammaksi elämäni muuttuu. Miksei enkeli vierellä auta? Vai onko niitä olemassakaan? Epäuskoko minut pilaa?
Olenko vain niin tyhmä, etten osaa toimia? Miten osaan ohjata lapsiani mihinkään suuntaan, kun omakin kurssi on kateissa?
Osaan minä olla kiitollinen paljostakin. Terveistä lapsista, omasta terveydestä, ihanista ystävistä ja tästä hyvästä maasta asua. Jotenkin vain tuntuu, etten itse osaa olla hyödyksi kenellekkään.
Olin kerran työharjoittelussa paikassa, jonka omistaja harrasti kädestäennustamista. Hän sanoi, että vasta nelikymppisenä minun elämäni selkeytyy, näki kädessäni niillä main jonkin temppeliä muistuttavan kuvion, jollaista ei vielä ollut nähnyt kenelläkään muulla. (Kuolenkohan mie?)
Nooh, suhtautukoon vakavasti näihin ennustuksiin ken haluaa, lapsiluku ennustajaeukolta meni ainakin mönkään, kun kolmen sijasta näitä onkin täällä nyt seitsemän ;)
Mutta, .. sitä neljääkymppiä nyt kovasti sekavin tuntein ootellaan...
 |
| Viime keväänä... |
 |
| ...etsin itseäni... |
 |
| ....Utön saarelta! |
_________________________________
"Olen särkynyt saviruukku
pala palalta murtui pois
vain ihmettelin ja itkin
en millään murtunut ois"
--------------
"Anna savelle uusi muoto
tee minusta uusi ruukku
niin rakkautesi nyt näytät
taas murtunutta käytät"
(sanat: Liisa Pukkila)
Kuule, mitähän tähän nyt sanois..
VastaaPoistaOnneksi sulla on niin vahva pää, että sä etsit tiesi noiden louhosten läpi.
Ja mitä Jumalasuhteeseen tulee, silloinhan sä oletkin hyvässä tilanteessa, kun koet, että ei tästä ihan yksin selvitä. Jumala kuitenkin haluaa luotuaan auttaa. Jumalan ja ihmisen aikakäsitykset kuitenkin on vähän poikkeavat. Kun ihminen ei enää jaksaisi apua odottaa, Jumalan apu on jo matkalla.
Kun tänään pohdiskelin, mitä olit kirjoittanut, tuli mieleeni, että kehoitan Sinua kertomaan isommille lapsillesi, millaisessa tilanteessa koet olevasi. Kerro, mistä kannat huolta, mikä pelottaa, kerro, jos tuntuu siltä, ettet meinaa jaksaa.
Minä olen joskus, kun arki ja isomman luokan tärskyt ovat painaneet mieltä, saanut uskomatonta tukea murrosikäisiltä. Kun he tietävät, että nyt mamma on lujilla, he eivät myöskään taakoita äidin mieltä tarpeettomasti ja välttävät tekemästä tyhmyyksiä jonkun aikaa.
Kun hautajaiset ja kaikki nämä virallisten asioiden hoitamiset isäsi poismenon johdosta on hoidettu, pääset keskittymään oman tulevaisuuden pohtimiseen.
P.S. muista nukkua paljon.
Kiitos Sirkku, kyllä tää tästä. Mie oon niin monessa liemessä marinoitunut eukko, että en ihan vähästä kaadu, vaikka siis kompastelenkin ja kopsauttelen nuppiani vähän joka paikkaan ;)
VastaaPoistaNiin samanlaisia mietteitä! Mulla kyllä helpottaa siltä osin, että pennut on jo täysikäsiä. Mutta siltikin on välillä vähän hukuksissa oleva olo.
VastaaPoistaMä "ryyppään" samalla lailla :) Ostan pari ja saan kaksi alas. Sitten keikuttaa jo mukavasti ja kiintiö on täys!