Sain eilenillalla mielestäni hyvän ajatuksen lähteä pyörälenkille ihan kahdestaan Sisun 5v kanssa. Tässä meidän lähellä on hyvä 5 km:n lenkki, jota olen viime aikoina koirien kanssa ahkerasti kiertänyt.
Hyvä ajatushan se oli... suureen alamäkeen asti. Sisun pyörä ajautui keskelle tietä, minä kiljuin takana, että aja tien reunaan, vauhti kiihtyi, poika hätääntyi, paniikkijarrutus, pyörä liirtoon, poika sarvien yli soratiehen, äidin paniikkijarrutus. Onneksi oli kypärä päässä.
Poika parkui maassa, nostin ylös ja huomasin leuan alla ammottavan haavan. Verta tippui takille, eikä tietenkään ollut edes nenäliinoja mukana.
Sisu ei ollut ajokunnossa ja soitin hälyn Agentille. Siinä odotellessa saimme paperia ohikulkeneelta läheisen talon asukilta. Kotona tuli selväksi, että haavaa oli lähdettävä näyttämään päivystykseen Mikkeliin.
Sisu nukahti autossa. Vähän siinä mielessä käväisi, että onkohan nyt kaikki ihan ok, kun tuolla lailla sipataan.
Ajoin ensin tietty väärälle ovelle, kun ei ole aiemmin tarvinut iltapäivystykseen mennä. Kipikipi takaisin autoon, parkkipaikan etsintään ja vihdoin oikeasta ovesta sisään. Jonotettiin ilmoittautumiseen, sitten hoitajan vastaanotolle.
Sitten iski äidille hätä, Sisulta lähti taju. Onneksi hoitajan ovi avautui juuri samalla hetkellä ja sain kiekaistua vaan, että "Tää poika!" ja pillahdin hädissäni itkuun. Sairaanhoitaja oli heti tilanteessa kiinni ja poika laitettiin pötköttämään jalat kohti kattoa, siirrettiin sänkyyn makaamaan ja pääsimme rauhallisempaan paikkaan lääkäriä odottamaan.
Miulle tuotiin omenamehua, jotta rauhoittuisin.
Leukaan tuli neljä tikkiä ja lievän aivotärähdysepäilyn takia jäimme lastenosastolle yöksi tarkkailuun.
Aamulla Sisu oli ihan kunnossa ja pääsimme tuskallisen pitkän lääkärintarkastuksen odottelun jälkeen kotiin.
Matkan aikana ehdin mielessäni manata kaikki terveydenhuollon säästökuurit. Kyllä ny *piip* vieköön pitäisi ympärivuorokautinen lääkäripäivystys löytyä jokaiselta paikkakunnalta, josta on yli 20 km:n matka lähimpään sairaalaan. Matka tuntuu entistäkin pidemmälle, kun on kiirus. Peltipoliisitkin töpätty tien varteen koko matkalle. ÄRRRRH!!
No, mitä mie tässä valitan. Lapissa on matkat vieläkin pidempiä. Ja ainahan voi muuttaa kaupunkiin, jos välimatkat rassaa.
Pah. En muuta.
Eipä tuon jälkeen kyllä enää muuta mielessä olekaan.
VastaaPoistaVoi poika-ressukaista ja sen äitiikin käy sääliksi.
Eipä voinut arvata, että oli vähän suurempi tälli.
Hyvä, etteivät päästäneet lasta kotiin tarkkailtavaksi... ehtii tulla turvallisempi olo kaikille osapuolille, ettei pahemmin käynyt.
Kerro Sisulle, että blogin täti laittaa terveisiä, että oot tosi reipas poika, kun on ompeleet ja kaikki ja selvisit noin hyvin pahasta tilanteesta.
Sun "tapahtumakuvaus" on sellanen,että näytän meidän kolmelle kuumakallelle opetustarkoituksessa. ("eli ollaan varovaisia")
Voi kauhia!Uskon että on ollut hätä ja kiirus!
VastaaPoistaNiin sitä voi sattua ja tapahtua,ihan helpostikkin -tiedän!
Loppu hyvin,kaikki hyvin -urhea poika! :)
Mun pojalla on kans arpi just tuossa leuan alla...eilen sitä muistelin sille viimeksi.Tuli puheeksi,kun ajoi päänsä ihan siiliksi ja takaraivossa komeilee komea arpi.Millainen äiti ei tiedä lapsensa päässä olevan arven syntyperää?
Voi Sisu! Onneks selvisitte sentään noin vähillä vammoilla, voin vaan kuvitella tilanteen...voi hitsi, sydän ois pysähtyny!
VastaaPoistaParanemisia pikku potilaalle!
Meilläkin vietettiin vuorokausi sairaalassa; Niilolla on keuhkokuume, saatiin lääkitys puremaan niin jatketaan kotona...
Sirkku: Sisu on täällä oikein reippaana. Pikkasen ehkä harmittaa lääkärin antama viikon trampoliinilla pomppimiskielto... :) (Lääkäri oli muuenkin sitä mieltä, että trampat pitäisi kieltää kokonaan, niin paljon loukkaantumisia näkee ensiavussa)
VastaaPoistaMarika: Mie vähän luulen, että pojilla varsinkin on semoinen sensuuri, että äideille ei kaikista haavereista kerrota...
Annu: Kyllä täällä on kiittimet ristissä, ettei pahemmin käyny.
Jösses, keuhkokuume! Paranemisia sinnekkin ja paljon jaksuja. (Miulla meni ainakin kaikki voimat tolla reissulla, ihan uupunut olo)
No onneks ei ton pahemmi käynny. Toiha o pojalle melko 'normaalii'...ainaki ku omaa lapsuuttain muistelen... ;)
VastaaPoistaParanemista Sisulle! Hurja on kaatuminen ollut, onneksi ei käynyt pahemmin vaikka säikäyttää jo tuokin.
VastaaPoistaMeillä on vieläpäivystys omassa kunnassa. Toimii minusta todella hyvin ja niin saisi ollakin. Nyt ovat kuitenkin siirtämässä sitä isomman sairaalan alaisuuteen ja sitten on meiltä matkaa lääkäriin yli 40 kilometriä. On se vähän turhan paljon.
Vakoilija ilmottautuu... Aiemmin ei ole tullut kommentoitua, mutta nyt on pakko.
VastaaPoistaParanemisia pienelle. ja kyllä lapset tuntuvat olevan varsin sitkeää tekoa ja paranevan vaikka mistä. Meilläkin on yksi huimapää, joka kiipeää ja tulee nenälleen vaikka puunlatvasta - eikä vain kerran vaan hetken itkettyään toisen ja kymmenennenkin kerran. Tikit ovat tuttuja - ja poika vasta kaksivuotias, eli ties minne vielä kerkiää.
Hui ja kauhistus! Olisin ite varmaan saanu slaagin tuosta tajun menemisestä kun oon niin neuro muutenkin :/ Onneksi ei käynyt mitään pahempaa!
VastaaPoistaMiun täti, joka työskentelee Töölön tapaturmapolilla, on noista trampoista ihan samaa mieltä...
Partapappa: Juu, pojille sattuu ja tapahtuu. Meillä on ilmeisesti keskimääräistä rauhallisemmat jannut, kun tämä oli vasta toinen kerta kun jotain tapaturmaista tikkaillaan. Silloinkin oli ihan samanlainen alamäkiturma ja leuka auki, mutta ei mitään tajunnan sumentumisia.
VastaaPoistaEhkä mie joskus kerron mitä tein omassa nuoruudessani pikkusiskolleni, niin että siskon leukaa jouduttiin vähän parsimaan...
Katja: Ehottomasti on yli 40 km liian pitkä matka! Meiltä on 48 km Mikkeliin.
Tättähäärä: Hauska nimi sulla! Mulla oli meinaan naperona sellainen mielikuvituskummitus, jonka nimi oli Hättämäärä :D
W: Oon kyllä kans aika neuro sairauksien kanssa.(omieni myös ;) Toivon parasta, mutta pelkään pahinta. Ei oikein meinaa vakuuttelut tehota, että "ei mitään hätää" tai "ei se satu". Niin varmaan ei!!
Voi huh huh noita poikia. Joskus ajattelen, että onneksi miulle on siunaantunu vaan tyttöjä, mutta onhan tuota tekemistä välillä niidenkin kanssa. ;)
VastaaPoistaOnneksi ei alkushokista huolimatta käynyt pahasti!
Meillä kanssa päivystys Mikkelissä, ja meiltä tulee matkaa reippaasti se yli 50 km. Ja kun ollaan niin kivasti tässä "rajalla" niin meitä pompotellaan lähes vuosittain joko Lappeenrannan suuntaan, tai sitten Mikkeliin. Sama eläinlääkäreiden kanssa, nykyään ollaan Mikkeli-Mäntyharju-piirissä, kun vielä hetki sitten oltiin Savitaipale-Lpr. PRKL!! Ärsyttää, kun ei aina tiedä itsekään mihin suuntaan on lähdettävä. >:/
Meillä on täällä omalla kylällä lääkäri kerran viikossa, eli kyllä tosi ruhtinaalliset on palvelut sillä saralla.