Pikkusiskon leuka

Täällä on ollut harvinaisen tapahtumaköyhä ja tylsä viikko. Haravoinnista ei paljon juttua kehity, joten kerronpa tuon Sisun onnettomuuden mieleentuoman tarinan jostakin menneisyydestä.

Minulla on itseäni kahdeksan vuotta nuorempi pikkusisko ja pari nuorempaa veljeäkin löytyy. Puolikkaita ovat, sama äiti eri isät.
Lapsista vanhimpana jouduin usein kaitsemaan pienempiäni, enkä oikein pitänyt puuhasta. (ehkä se oli jotain alitajuista tietoa siitä, että äiti ei tulisi koskaan vastavuoroisesti auttamaan minua lasteni hoidossa?)

Tietyssä vaihessa elämää pikkusisko oli tooodella ärsyttävä tapaus. Jouduimme asustamaan samassa huoneessa, ja äidilläni oli kummallisia sääntöjä huoneen käytöstä. Kun minulle tuli kaveri kylään, ei pikkusiskoa saanut häätää huoneesta siksi aikaa. Ei, eikä huoneen ovea saanut laittaa kiinni.( Se tietysti johti siihen, että en viitsinyt enää kutsua meille kavereitani. Siitä taas seurasi, että pian äitini ilkkui minulle, että eihän sulla edes ole ketään kavereita...)

No, öh asiaan. Korostan, että tämä tapahtui aikakautena, jolloin olin aivan varma, etten ikinä tee omia lapsia.  Sisko siinä eräänä sunnuntaina, tapansa mukaan, yritti kaikin tavoin ärsyttää. Aikani yritin olla huomioimatta koko riiviötä, mutta viimenään meni hermot.
Kumosin käkättävän siskon omalle sängyllensä ja sidoin sukkahousuilla ensin kädet selän taakse, sitten vielä jalat yhteen. Ajattelin, että nytpä on edes vähän aikaa paikoillaan. Sisko senkun hihitti, eikä tietenkään pysynyt aloillaan makaamassa, vaan yritti lähteä liikkeelle.
Vaikeaahan se oli sidottuna ja niinpä siskon noustua sängyn viereen seisomaan, kaatui hän samantien päistikkaa mahalleen. Pahaksi onneksi oman sänkyni alta pilkotti vuodevaatelaatikon kulma, johon siskoni leuka tietenkin osui.
Pelästyttiin molemmat, mutta silti sisko edelleen vaan nauroi! Minua ei paljon hymyilyttänyt, kun näin haavasta pilkottavan leukaluun.
Ajattelin, että nyt tuli varmasti elämäni huudot, mutta sillä kertaa ihme ja kumma asiaan suhtauduttiin ihan tyynesti. Terveyskeskukseenhan siitä oli lähdettävä leukaa paikkauttamaan.
Pieni vaalea arpi jäi muistoksi, mutta onneksi se sattuu olemaan leuan alapuolella.

Huomenna otetaan Sisulta tikit pois.

(Heh, kamerasta löytyi todistusaineistoa siitä, että Kökkökokin "taidot" periytyvät!! 17-vuotias oli leiponut sillä aikaa, kun olin Sisun kanssa sairaalassa... :)