...se lentää tupaan riemuiten sur sur sur
...vaan kohta parvi suunnaton, sur sur sur,
sen kintereillä tullut on, sur sur, sur.
Tuo kaamea lastenlaulu jyrähtää soimaan päässä joka kevät, kun ensimmäinen kärpsäkkä tulee näkösälle :)
(laulun tekijästä miulla ei ole tietoa)
Tämän aamun Länsi-Savossa oli juttu perheiden arjen kellumisesta. Osalla suomalaisperheistä on pahoja vaikeuksia arkisen elämän pyörittämisessä. Kotityöt kasaantuvat, säännöllinen rytmi puuttuu, eikä lapsista jakseta huolehtia kunnolla. Lapset heräävät omia aikojaan ja myöhästyvät koulusta, kun vanhemmat vielä nukkuvat.
Ihan rauhassa lueskelin lehden ja hörpin teetä, peittelin sängyn, isommat pojat lähtivät kouluun (niinhän mie luulin..) etsin vaatetta Eltsulle ja Siirille, ym. normia aamupuuhaa. Sitten siirryin yläkertaan siivoamaan kissanhiekkalootia. Sisu huikkasi isojen poikien huoneen ovelta, että täälläkin on kakkaa. No, ärh! Pinsupoika oli jossain välissä päässyt päkistämään pienen kikkareen merkiksi käynnistään yläkerrassa. (Eikö tässä huushollissa selvitä edes yhtä päivää ilman paskaa jossain väärässä paikassa??!!)
Silloin huomasin kolmasluokkalaisen istumassa koulutuolissaan pelaamassa nintendoa. Kello oli 10 yli 9. Koulussa olisi pitänyt olla yhdeksältä.
"Ei kukaan sanonut, että pitää lähteä", oli pojan vastaus äidin jyrähdykseen.
Plop.
Tämä mamma pullahti pintaan kuin korkki ;)
Olen tainnut kuulla samantyyppisiä perusteluja tokaluokkalaiseni suusta :D Jätkä itse ilmoittautuu vellipussiksi...
VastaaPoistaMeijän pinsu oppi sisäsiistiksi tosiaan siinä 10-11kk iässä vasta. Mut onpa siitä huolimatta kusassut lempinojatuoliin ainakin kolmesti ja lirauttaa välillä meidän sänkyyn ihan vittuilumielessä. Lukematon on niiden asusteiden kirjo, jotka olen uhannut tuon elukan nahasta tehdä...
Uusimmassa Koiramme-lehdessä oli juttua koirien ja isäntäemäntien luonteesta. Mie olen ehkä valinnut koiran, jollainen olen (ei pidä etenkään isokokoisista ihmisistä, räksyttää sisällä) ja jollainen haluaisin alitajuisesti olla (timmi narttu, joka kusee häikäilemättä toisten muroihin :D).
Mie luin ihan saman kellumisjutun Länkkäristä. Sitten oikeen aloin miettiä, että kellutaanko meillä. No, rytmiä on kyllä, siitä pitävät elukat ja työ huolen. Mutta pyykkivuori (viikolla en aina OIKEASTI jaksa) tai vaateryppäitä siellä täällä... Joo, en ole mikään superäiti, mutta työt ja tallityöt imee miut aika kuiviin välillä, ja kotihommat siihen päälle vielä. Kun pelkästään PAKOLLISET hommat eli leipätyö ja elukat vie aikaa reippaasti kellon ympäri, niin kyllä viikolla pesukone pyörähtää vaan muutaman kerran. Imuroida yritän melkein joka päivä, muuten täällä hukkuu paskaan. Ei siis siihen ihteensä, mutta puunroskiin ja elukoiden karvoihin. :P
VastaaPoistaJoskus toivoisin jotain apua jostain, mutta kun sitä ei ole, niin pärjätään sitten niin hyvin kuin pystytään itsekseen. Mutta siistiä meillä ei ole kuin harvakseltaan, kun äiti hukkuu töihin...
Kanaemo: Tuo teidän meininki on kyllä ihan normaalia perhe-elämää :)
VastaaPoistaEiköhän siinä jutussa tarkoitettu enemminkin semmoisia perheitä, joissa homma on lähteny totalisesti lapasesta.
Miulla oli kyllä yksinhuoltajakaudella kelluminen aika lähellä. Vuorotyö, jossa sai joka päivä juosta koipensa kipeiksi vei voimat niin, että kotona ei paljon eviään jaksanu liikautella. Ruuanlaitossakin menin sieltä missä aita on matalin. Lopulta isommat lapset alkoivat kyselemään, että miksei meillä ole enää koskaan kunnon ruokaa, vaan aina jotain eineksiä.
Se oli kommentti, joka herätti minut rimpuilemaan ulos siitä kurrekarusellista.
W: Ööh, tunnistan itseni kyllä tuosta meidän melkein labbiksesta... ahmatti..
Pinsu on oikeesti agentin nimissä. Tahtoi ärhäkän talonvahdin.(ja sitä saa mitä tilaa!) Seefferinhän se ois oikeesti halunnu, mutta mie tahoin pienemmän otuksen, kun tuo Unna on jo aika lotko. Synnyttäjälläni oli kääpiöpinseri sen jälkeen, kun mie olin jo muuttanu pois sieltä, ja se pinsupoika oli todella ihana.