Olipa kerran erityisen ihana neuvolantäti

Tämä pikkuvauva-aika tuntuu olevan joka kerran yhtä tunneherkkää aikaa. Neuvolassa on taaskin katsottu vähän huolestuneella silmällä tätä alakuloa. (Tää menee kyl ohi!) Minulla vaan on ärsyttävä taipumus ajoittain pöyhiä näitä ihmiselon eri ulottuvuuksia ihan niitä pohjamutia myöden ja jäädä sinne kuraan sitten kiinni.
Se on sitten niin ärsyttävää, kun neuvolan täti kysyy, että saatko apuja mistään ja hammasta purren sitä vaan yrittää pokkana sanoa, että en, mutta kyllä tässä pärjätään.

Äitini suusta kuultu motto on "Hoida itse kun olet ne tehnytkin." Ja minähän hoidan. Oma mottoni on:" Ei tartte auttaa".

Joskus on  pato murtunut ja sitä on väsyksissä tulvinut neuvolantädille oikein kunnolla.
Kolme vuotta sitten eräs entisen asuinpaikkakuntamme lastenneuvolan täti teki aivan ihanan konkreettisen huolenpidon eleen. Hän toi kotiportillemme viiden litran kanisterin itsetehtyä mehua! Tuo teko liikutti ihan valtavasti. Joku ymmärsi ja välitti. Ihan oikeesti.

Voi kun sitä voisi joskus itse laittaa hyvän kiertämään. Taidanpa lähettää sille neuvolantädille joulukukan.